Michael Owen muisteli aikaansa Real Madridissa – ”J**alauta – sillä hetkellä kaikki tuntui niin oikealta”
Michael Owen nousi jalkapallomaailman tietoisuuteen Liverpoolissa. Teinisensaatio ponnahti lopullisesti kaikkien huulille Ranskan MM-kisoissa vuonna 1998. Muun muassa ikonien osuma Argentiinan verkkoon on pinttynyt monien verkkokalvoille.
Lopulta englantilaispelaaja halusi kokeilla siipiään kotimaansa ulkopuolella. Espanjalaisjätti Real Madrid hankki Owenin 12 miljoonalla eurolla vuonna 2004.
Visiitti jäi lopulta vain vuoden mittaiseksi, mutta ehti Owen viimeistellä Los Blancosille 16 osumaa. Tuohon aikaan madridilaisten kokoonpano vilisi supertähtiä vielä selvästi nykypäivääkin enemmän.
Owen puhui DailyMailille ajastaan Madridissa.
– En koskaan häkeltynyt siitä, että pelasin (Zinedine) Zidanen kaltaisten pelaajien vierellä. Yksi tapahtuma jäi silti elävästi mieleeni.
Englantilaiskärki teki maalin El Clásicossa Barcelonaa vastaan. Real Madrid voitti kamppailun 4-2.
– Olin perheeni kanssa pelaajien oleskelutilassa. Maalintekijät pamahtivat isolle kuvaruudulle. Samuel Eto’o, Ronaldinho, Zidane, Ronaldo, Raúl ja Owen.
– Katsoin isäni kanssa ruutua mykistyneenä. J**alauta – sillä hetkellä kaikki tuntui niin oikealta.
Elokuussa 2005 Owen siirtyi 25 miljoonalla eurolla Newcastleen. Tuon jälkeen hän pelasi vielä Manchester Unitedissa ja Stokessa. Owen päätti uransa vuonna 2013.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”

- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin
- Marca: Atlético Madrid on lähellä isoa siirtoa – pelaajan kanssa on jo sovittu