Barcelonan synkkyys jatkuu – teinit debytoivat maalintekijöinä, mutta joulukuun ensimmäinen voitto jäi haaveeksi
Barcelona aloitti joulukuun kahdella peräkkäisellä tappiolla, eikä voittoa lopulta herunut kolmannestakaan pelistä. Barca kohtasi sunnuntaina vieraskentällä Osasunan ja menetti 2-1-johtoasemansa ottelun lopussa.
Ensimmäisellä puoliajalla maaleja nähtiin kaksi. Ensin Gavin tarkka keskitys keskialueelta löysi 12. minuutilla aivan paitsiorajalta irti livahtaneen Nicon, joka sijoitti pallon ohi Osasunan maalivahdin. Maali oli 19-vuotiaan Barca-kasvatin ensimmäinen La Ligassa ja Barcelonan edustusjoukkueessa.
Osasunan vastaus tuli vain 130 sekuntia myöhemmin. Jon Moncayola lähetti keskialueelta erinomaisen vapaapotkun boksiin, ja David García puski pallon hienosti verkkoon.
Ottelun kolmas maali syntyi toisen puoliajan neljännellä minuutilla, ja jälleen asialla oli alle 20-vuotias Barcelonan pelaaja. Osasunan puolustaja pani päänsä väliin Ousmane Dembélén keskitykseen. Pallo putosi sopivasti marokkolaislaituri Ez Abden jalkoihin, ja tämä latasi volleysta voimalla pääsarjauransa avausmaalin.
Maali herätti Osasunan pelaajissa ja kotiyleisössä tuohtumusta, sillä tilanne syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä, ja vain kymmenisen sekuntia aiemmin pallo oli osunut Barcelonan rangaistusalueella Sergio Busquetsin käteen. Tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa aihetta rangaistuspotkuun, sillä Barcelonan pelaaja laukoi pallon kohti Busquetsin kättä ja Barca-kapteeni yritti pikemminkin vetää kätensä pois pallon tieltä, sen sijaan, että olisi tehnyt itsestään isomman tai liikkunut pallon suuntaan.
Barcelona oli jo matkalla kohti voittoa, kunnes 86. minuutilla sen ilta synkkeni, ja jälleen Osasunan erikoistilanteesta. Barcelona ei saanut kulmapotkua purettua, Abde ja Philippe Coutinho tavoittelivat tuloksetta samaa kakkospalloa ja Chimy Avila pääsi tykittämään rangaistusalueen rajan takaa. Matala veto oli painava ja tulinen, mutta tasoitusmaalia edesauttoi, että se muutti vielä suuntaa kauden ensimmäistä peliään pelanneen Samuel Umtitin lapikkaasta.
2-2-tasatulos oli ottelusta pelitapahtumiin nähden varsin oikeutettu lopputulos, sillä peli oli hyvin tasainen. Barcelonalle tilastoitiin maalintekoyrityksiä kymmenen Osasunan kahdeksaa vastaan. Kahdelle maalivahdille kirjattiin puolestaan yhteensä vain yksi torjunta, ja sen teki Barcelonan maalivahti Marc-André ter Stegen.
Barcelona on saanut kauden 16 ottelustaan 24 pistettä, ja se jatkaa sarjassa kahdeksantena. Kaksi pistettä vähemmän kerännyt Osasuna on kymmenes.
Barcelonan harmiksi Gerard Piquén varoitustili tuli ottelussa täyteen, joten Piqué ei ensi lauantain kotiottelussa Elcheä vastaan pelaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa