Noin 60 entistä oppilasta syyttää Barcelonan juniorijoukkueiden entistä koordinaattoria Albert Benaigesia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Diari ARA.

Benaiges, 71, sai lähtöpassit Barcelonasta tämän kuun alussa päivä sen jälkeen, kun seura sai tietää ARA:n tutkimuksesta.

Meksikossa syntyneen Benaigesin kerrotaan toistuvasti hyväksikäyttäneen nuoria poikia ja tyttöjä yli 20 vuoden ajan. ARA:lle puhuneet todistajat ovat muun muassa kertoneet, kuinka Benaiges masturboi 13-vuotiaiden poikien kanssa, katsoi nuorten kanssa pornoa, kosketteli lapsia ja painosti heitä mukaan seksuaalisiin peleihin. Tapahtumat sijoittuvat 1980- ja 1990-luvulle.

ARA:n kysyessä Benaigesilta syytöksistä hän kiisti lasten koskettelun, mutta myönsi, ettei toistaisi mitään aiemmin tekemäänsä.

Benaiges työskenteli aiemmin pitkään liikunnanopettajana barcelonalaisessa koulussa sekä valmentajana ja koordinaattorina Barcelonan juniorijoukkueissa. ARA:n mukaan Benaiges saattoi viedä Barçan edustusjoukkueen pelaajia koulun juhliin, mikä antoi hänelle vaikutusvaltaa lapsiin ja heidän perheisiinsä.

Joukko Benaigesin entisiä oppilaita on tehnyt hänestä ilmoituksen poliisille, ja ilmoituksia odotetaan tulevan lisää lähiaikoina. Entiset oppilaat toivovat, että lisää todistajia uskaltautuu puhumaan aiheesta.

Iso osa ARA:n haastattelemista entisistä oppilaista on sitä mieltä, että Benaigesin palkannut koulu ei reagoinut mitenkään opettajasta tehtyihin valituksiin. Myös osa oppilaiden vanhemmista on vahvistanut tämän.

Kummatkin ARA:n haastattelemat rehtorit kiistävät oppilaiden valitusten huomiotta jättämisen. Vuosina 1982-1991 rehtorina työskennellyt Mari Carmen de Miguel vakuutti, että Benaiges oli koulun ”kruununjalokivi”, ja sanoi syytöksiä ”paskapuheeksi”.

Benaiges työskenteli Barcelonassa vuoteen 2011 asti, minkä jälkeen hän työskenteli eri jalkapalloseuroissa Arabiemiraateissa, Meksikossa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Japanissa.

Tämän vuoden huhtikuussa Benaiges palasi Barcelonan palkkalistoille Joan Laportan palattua seuran puheenjohtajaksi. Myös toinen Barcelonan puheenjohtajaehdokas, Lluís Fernàndez, olisi halunnut tuoda Benaigesin takaisin seuraan.

Kaikki ARA:n haastattelemat Barçan jalkapalloilijat ja valmentajat ovat kiistäneet nähneensä tai kokeneensa Benaigesin väärinkäytöksiä. Osa heistä on entisiä oppilaita koulussa, jossa Benaiges työskenteli.

Kun Barcelonan legendaarinen maalivahti Víctor Valdés jätti seuran vuonna 2014, hän kiitti Benaigesia jäähyväiskirjeessään, joka oli omistettu myös lukuisille muille seuratoimijoille. Benaiges tunnetaan myös siitä, että hän löysi aikanaan Andrés Iniestan Barcelonaan.