Atlético pelaa kauden suurimman ottelunsa – edessä pakkovoitto: ”En ajattele, mitä Milanossa tapahtuu”
Atlético on tiistai-iltana pakkovoiton edessä Dragãolla kohdatessaan Porton Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksella.
Atléticon on voitettava illan ottelu. Muussa tapauksessa Mestarien liigan pudotuspelipaikka jää haaveeksi.
Jos AC Milan voittaa samaan aikaan oman ottelunsa Liverpoolia vastaan, on Atléticon tehtävä yksi maali italialaisia enemmän. Eli jos AC Milan voittaa Liverpoolin 1-0, on Atléticon tehtävä siinä vaiheessa kaksi maalia Dragãolla. Jos Atlético ja AC Milan voittavat omat ottelunsa ja tekevät yhtä monta maalia, menee AC Milan pudotuspeleihin.
Atlético on kauden huonoimmassa vireessä pahaan aikaan. Viime viikonloppuna Mallorca voitti Atléticon Metropolitanolla 2-1.
Atléticon avainpelaaja Marcos Llorente luottaa joukkueeseensa sataprosenttisesti ja on vakuuttunut siitä, että Atlético nousee vaikeasta paikasta takaisin hyvään iskuun.
– Joukkueellamme on asennetta ja riittävästi persoonallisuutta päästäkseen tällaisesta tilanteesta eteenpäin. Olemme osoittaneet sen aiemminkin ja teemme niin tälläkin kertaa. En kuullut vihellyksiä kannattajilta Mallorca-ottelussa. Sen sijaan kuulin kannattajien kannattavan meitä enemmän kuin koskaan Mallorcan maalien jälkeen. Kannattajat ovat meille elintärkeitä ja he tietävät sen, Llorente vakuutti.
Atlético on kärsinyt tällä kaudella ailahtelevasta puolustuspelaamisesta.
– On selvää, että meidän on parannettava puolustuspelaamistamme. Päästämme liikaa maaleja erikoistilanteista ja keskityksistä. Olemme sama joukkue kuin viime kaudellakin ja teemme pelaajien ja valmentajien kanssa paljon töitä muuttaaksemme nykyisen tilanteemme. Minulla ei ole mitään epäselvyyksiä sen suhteen, ettemmekö onnistuisi siinä.
Llorente ei halua tietää ottelun aikana, mitä Milanossa tapahtuu.
– Pelatessani en mieti muiden otteluiden tuloksia. Kun pelasimme Metropolitanolla AC Milania vastaan, en miettinyt hetkeäkään, mitä toisessa ottelussa tapahtui. Minulla on tiistain ottelussa selvä tavoite ja menen määrätietoisesti sitä kohti ajattelematta toisen ottelun tulosta.
Porton ja Atléticon välinen ottelu käynnistyy klo 22.00.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku