”Tekee minut todella onnelliseksi” – Mohamed Salah otti kantaa Barcelona-huhuihin
Mohamed Salah’n nykyinen sopimus Liverpoolin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Liverpool neuvottelee pelaajansa edustajien kanssa jatkosopimuksesta.
Englantilaismedioiden mukaan Barcelona olisi kiinnostunut hyökkääjästä.
Maalirikkaan syyskauden Liverpoolissa pelannut Salah otti kantaa siirtohuhuihin. Salah kertoi olevansa onnellinen Barcelonan kiinnostuksesta, mutta lähtökohtaisesti haluaisi solmia jatkosopimuksen Liverpoolin kanssa.
– Olen iloinen siitä, että Barcelonan kaltainen seura on kiinnostunut minusta. Se tekee minut todella onnelliseksi, mutta olen myös hyvin onnellinen Liverpoolissa ja katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tällä hetkellä haluan jäädä Valioliigaan, koska se on maailman parhain sarja, Salah totesi MBC Masr TV:n haastattelussa.
Barcelonan taloustilanne on tosin edelleen sen verran vaikea, ettei seuralla ole realistisia mahdollisuuksia Salah’n hankkimiseen, ellei Salah odota nykyisen sopimuksensa loppuvan, jolloin Barcelona voisi tehdä hänen kanssaan sopimuksen ensi kauden jälkeen ilman siirtosummaa.
Salah on viimeistellyt syyskauden aikana komeat 19 maalia Liverpoolin paidassa.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Barcelona pöllytti Valenciaa – Lamine Yamal iski uskomattoman maalin
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen