Sarjanousija sinetöi sarjapaikkansa jo joulukuussa? – Madridilaisseura on yllättäen koko La Ligan paras kotijoukkue
La Ligaan viime keväänä noussut madridilaisseura Rayo Vallecano on palannut pääsarjatasolle todellisella ryminällä. Rayo kaatoi sunnuntaina Espanyolin 1-0 ja jatkaa La Ligan kuudentena.
16 ottelun saldona Rayo Vallecanolla on jo 27 pistettä. Joukkue on tässä vaiheessa lähempänä sarjan kärkipaikkaa kuin putoamisviivaa. 27 pistettä on myös Rayo Vallecanon seurahistorian paras saldo 16 pelatun ottelun jälkeen. Viimeksi millään sarjanousijalla oli ollut näin paljon pisteitä kahdeksan kautta sitten, kun Villarreal kokosi 16 ensimmäisestä pelistään 28 pistettä kaudella 2013-2014.
Edellisellä kaudellaan La Ligassa (kausi 2018-2019) Rayo Vallecano tarvitsi tuplamäärän otteluita (32) 27 pisteen kokoamiseen. Mikä lohdullisinta, yksikään joukkue ei ole pudonnut La Ligasta saatuaan ensimmäisistä 16 pelistään näin paljon pisteitä. Viime kaudella sarjassa olisi säilytty 35 pisteellä. Rayo Vallecanolla on nyt siis vielä 22 ottelua aikaa kerätä tuohon pistemäärään vaaditut kahdeksan pistettä. Haaste ei kuulosta kovin isolta.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
27 pisteestään Rayo Vallecano on saanut 22 kotiotteluistaan. Kahdeksan kotipelin saldo on huima: seitsemän voittoa ja yksi tasapeli. Voittojen suoran katkaisi vain 1.11. pelattu 0-0-tasapeli Celta Vigoa vastaan. Pisteitä kotipeleistä on jo kauden tässä vaiheessa kasassa enemmän kuin koko Rayon edellisellä La Liga -kaudella yhteensä (21).
Lupaava signaali Rayo Vallecanolle on sekin, että 23 joukkueesta, jotka ovat keränneet kahdeksasta ensimmäisestä kotipelistään näin hyvän pistesaldon 2000-luvulla, 22 sijoittui kauden päätteeksi sarjassa kuuden parhaan joukkoon. Ainoa poikkeus oli Real Oviedo kaudella 2000-2001, joka putosi romahduksensa myötä lopulta sarjasta.
Sunnuntain voitto Espanyolista oli siinä mielessä hyvin erikoinen, ettei Rayo Vallecano laukonut koko ottelussa kertakaan kohti Espanyolin maalia. Pelin ainoa maali oli 54. minuutilla syntynyt Leandro Cabreran oma maali. Espanyolilla laukauksia kohti maalia oli kolme.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan