Näin entinen joukkuetoveri kehui Xavia – asetti suuret odotukset: ”Se olisi ollut upeaa”
Real Madrid ja Sevilla iskevät yhteen sunnuntai-iltana Bernabéulla.
AS haastatteli ottelun alla Sevillan Ivan Rakiticia. Rakitic on pelannut hienosti viime aikoina ja saanut kiitosta myös Julen Lopeteguilta.
Sevilla taisteli viime kaudella aina huhti-toukokuun vaihteeseen La Ligan mestaruudesta. Se oli samalla Sevillan historian paras kausi La Ligassa. Rakitic asettaa tavoitteet korkealle.
– Meidän on edettävä askel kerrallaan. Viime kaudella keräsimme eniten pisteitä seurahistoriassa. Se oli hurja suoritus ja uskon, että nykyinen joukkueemme on seurahistorian paras. Meidän on yritettävä parantaa viime kauden tuloksia. Se on tavoitteemme. Ehkä olisimme taistelleet mestaruudesta viimeiselle kierrokselle saakka, jos meillä olisi ollut enemmän itseluottamusta, Rakitic viittasi viime kauden mestaruustaisteluun.
Xavi siirtyi hiljattain Barcelonan päävalmentajaksi. Rakitic uskoo Xavin onnistuvan uudessa pestissään. Kaksikko pelasi Barcelonassa kaudella 2014-15 voittaen triplamestaruuden.
– Kaikki pelaajat uskovat täysin siihen, mitä Xavi sanoo. Olisi ollut upeaa työskennellä hänen alaisuudessaan. Oli uskomatonta pelata Xavin kanssa vuoden ajan Barcelonassa. Hän tietää niin paljon jalkapallosta. Hänen paluunsa on tärkeä uutinen Barcelonalle ja La Ligalle. Odotan hänen olevan valmentajana yhtä maaginen kuin pelaajana.
Real Madridin ja Sevillan välinen ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 22.00.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla