”Unohdamme, että hän on yksi maailman parhaista” -Thibaut Courtois’lta painava puolustuspuheenvuoro maanmiehelleen
Real Madrid mielii sinetöidä jatkopaikkansa Mestarien liigassa keskiviikkona, kun se vierailee Moldovan Trasnitriassa Sheriff Tiraspolin vieraana. Voitolla Los Blancos jatkaisi varmasti pudotuspeleihin, mutta mielessä on yhä, kuinka Sheriff haki aiemmin syksyllä Madridista vierasvoiton.
– Tiedämme, että ottelusta tulee vaikea. Sheriff on hyvin puolustava joukkue, joka hyökkää vaarallisesti vastaan. Niin kävi kotipelissämmekin, Madridin maalivahti Thibaut Courtois muistutti lehdistötilaisuudessa.
Mediassa on arvosteltu Eden Hazardia yhä voimakkaammin. Hazardin loukkaantumis- ja sairastelukierre jatkuu, hänen roolinsa Carlo Ancelottin papereissa ei ole valtavan suuri eikä Hazard ole mukana Moldovan reissullakaan. Courtois piti lehdistötilaisuudessa jämäkän puolustuspuheen Hazardille.
– Hän oli viime viikolla kipeä eikä harjoitellut sen vuoksi. Olen tuntenut hänet vuosien ajan. Hänen unelmansa oli pelata Madridissa, ja siksi on sääli, etteivät asiat ole sujuneet, kuten me kaikki haluamme.
– Hazardilla on kuitenkin haluja näyttää. Hän haluaa auttaa joukkuetta ja kehittyä. Se ei ole helppoa, kun on pelannut viime vuosina vain vähän, mutta uskon, että hän voi päästä parhaalle tasolleen.
– Hän tulee antamaan vielä paljon tälle joukkueelle. Emme saa unohtaa hänen osaamistaan. Unohdamme nopeasti, millainen pelaaja hän on. Yksi maailman parhaista. Ne taidot ja se lahjakkuus eivät katoa niin helposti. Emme saa lytätä häntä tai suhtautua häneen tusinapelaajana, sillä sellainen hän ei ole, Courtois jyrähti.
Belgialaisvahti ei päässyt tänä vuonna The Best -palkintoihin ehdolle vuoden parhaaksi maalivahdiksi. Hän vihjasi, että se saattoi liittyä myös hänen esittämäänsä kritiikkiin.
– Joukkueen palkinnot ovat minulle tärkeämpiä kuin henkilökohtaiset. Voitan mieluummin tällä kaudella Mestarien liigan ja La Ligan.
– En ylläty siitä, etten päässyt The Best -ehdokkaaksi niiden kuukauden takaisten kommenttieni takia. Tiedän oman arvoni ja kanssapelaajani ja seura kunnioittavat minua. Se on tärkeintä, Courtois totesi.
Courtois’n kritiikki koski jalkapallon liian ahdasta ottelukalenteria ja oli osoitettu FIFA:n ja UEFA:n suuntaan.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”