Karim Benzema todettiin syylliseksi kiristyksen yritykseen – tuomio luettu

Real Madridin ja Ranskan A-maajoukkueen hyökkääjä Karim Benzema on todettu keskiviikkoaamuna syylliseksi maajoukkuetoveri Mathieu Valbuenan kiristämisen yritykseen. Tuomion lukenut Versailles’n oikeusistuin langetti Benzemalle yhden vuoden ehdollisen vankeustuomion sekä 75 000 euron sakot.
Tapausta käsiteltiin oikeudessa lokakuun lopussa, mutta Benzema ei saapunut paikalle – aivan kuten ei saapunut keskiviikkoaamun tuomion lukemiseenkaan. Syyttäjä vaati hänelle lokakuussa kymmenen kuukauden ehdonalaista ja 75 000 euron sakkoja. Sakkotuomio olikin ehdotetun suuruinen, mutta vankeustuomio kaksi kuukautta pidempi. Maksimirangaistus rikosnimikkeestä, johon Benzeman todettiin syyllistyneen, olisi Ranskassa viiden vuoden vankeustuomio ja 90 000 euron sakko.
Benzeman lisäksi syytettyjen penkillä oli neljä muutakin henkilöä, joista jokainen todettiin niin ikään syylliseksi. Heidän tuomionsa pituudet vaihtelevat 18 kuukauden ehdollisesta tuomiosta kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Oikeudessa käsitellyt tapahtumat ajoittuvat kesäkuulle 2015, jolloin sekä Benzema että Valbuena olivat Ranskan maajoukkueen harjoitusleirillä. Tuolloin Valbuena pyysi yhtä syytetyistä siirtämään hänen vanhan matkapuhelimensa tiedostot uuteen kännykkään. Mies huomasi kännykässä arkaluontoista ja yksityistä seksuaalista materiaalia, ja alkoi kiristysvyyhti, josta on puhuttu myös ”seksivideoskandaalina”.
Syytettyjen on väitetty vaatineen Valbuenalta rahaa vastineeksi siitä, etteivät he julkaisisi videota. He ovat kiistäneet syyllisyytensä. Todisteina heitä ja Benzemaa vastaan poliisi oli muun muassa kuunnellut Benzeman ja muiden syytettyjen välisiä puhelinkeskusteluja. Yksi muista tuomituista on Benzeman lapsuudenystävä.
Tapauksen seurauksena sekä Valbuena että Benzema hyllytettiin Ranskan maajoukkueesta. Nykyisin Olympiacosissa pelaavaa Valbuenaa, 37, ei ole sittemmin enää Ranskan paidassa nähty, mutta 33-vuotias Benzema palasi maajoukkueeseen lähes kuuden vuoden poissaolon jälkeen kesän EM-kisojen alla. Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Noël Le Graët on kertonut jo aiemmin, että mahdollisella tuomiolla ei olisi vaikutusta Benzeman asemaan maajoukkueessa.
Benzemalla on oikeus valittaa oikeuden tuomiosta.
Lähteet: Get Football News France ja BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan

- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa