Real Madridin nuori tähti rauhoittelee faneja tilanteestaan – tienaa tällä hetkellä vähiten koko joukkueesta
Real Madridin laitahyökkääjä Vinícius Júnior vakuuttelee jälleen kannattajille, että hän on onnellinen Los Blancosissa.
Nuori brasilialaistaituri pelaa parhaillaan kenties uransa parasta kautta. Vinícius, 21, on esiintynyt kuluvalla sesongilla 17 ottelussa tehden niissä yhteensä kymmenen maalia ja syöttäen seitsemän. Madridin pelaajista ainoastaan Karim Benzema on ollut tilastomerkintöjen valossa tehokkaampi.
Viníciuksen ja Madridin välinen sopimus on voimassa vielä kesään 2024 saakka, mutta hänen tulevaisuudestaan on käyty viime aikoina runsaasti keskustelua.
Monien mielestä brassitähti tulisi palkita loistavista otteistaan hyvissä ajoin. Osa seurayhteisöstä on jopa pelännyt, että Viníciuksen nykyinen palkkataso voi johtaa hänen tyytymättömyyteensä.
Vinícius pelaa Real Madridissa yhä samalla sopimuksella, jonka hän allekirjoitti 16-vuotiaana. Tuon diilin ehdot eivät kuitenkaan heijasta hänen nykyistä merkitystään joukkueelle.
Vellovan keskustelun keskellä Vinícius halusi vakuuttaa Madridin ystäville, että hän näkee tulevaisuutensa Los Blancosissa.
– Kaikki pelaajat haluavat pelata täällä pitkään. Minä olen saanut pelata täällä kolme vuotta ja haluan vuosia kertyvän vielä paljon lisää, kommentoi Vinícius AS:lle.
– Haluan tehdä mahtavan uran täällä, kuten Cristiano Ronaldo ja Sergio Ramos tai kuten Marcelo on tekemässä. Haluan olla täällä heidän tavoin pitkään.
Viníciukselta kysyttiin, haittaako häntä olla Madridin vähiten tienaava pelaaja.
– Ei. Minulla on yhä sama sopimus, jonka tein 16-vuotiaana.
– Minun on jatkettava työntekoa, jotta voin pelata täällä pitkään.
– Monet pelaajat maksaisivat siitä, että he saisivat olla täällä. Olen rauhallisin mielin. Tämä on maailman paras seura, ja haluan olla täällä pitkään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”