Xavi johtaa ensimmäisessä pelissään Barcelonan derbyyn – ”Tarvitsemme kannattajat sankoin joukoin taaksemme”
Barcelonan rakastettu pelaajalegenda Xavi otti Blaugranan vetovastuun Ronald Koemanin saatua potkut.
Entinen keskikentän kapellimestari on päässyt nyt hetken tutustumaan pelaajiinsa, vaikka maajoukkuetauko veikin suuren osan ryhmästä edustustehtäviin.
Lauantain myöhäisillassa odottaa kuitenkin Xavin ensimmäinen suuri haaste. Avausottelu Barcelonan päävalmentajana paikallispelissä Espanyolia vastaan.
Perjantain lehdistötilaisuuteen saapui hyväntuulinen Xavi, joka pyysi Barcelonan kannattajilta tukea lauantaina.
– Tarvitsemme kannattajat sankoin joukoin taaksemme. Haluan heidän antavan kaikkensa, kuten me tulemme tekemään kentällä, kertoi Xavi.
– Asennetta ja taistelutahtoa meiltä ei puutu. Sen voi luvata. Tarvitsemme ihmiset katsomossa tueksemme. Meidän pitää tehdä tämä yhdessä. Uskon näin myös tapahtuvan.
Espanyolia Xavi luonnehti erittäin hyväksi joukkueeksi. Hän korosti tulevan vastustajan kykenevän pelaamaan jalkapalloa usealla eri tavalla. Esimerkiksi aggressiivisella prässillä tai pudottamalla ryhmänsä matalaan blokkiin.
Tuore valmentaja korostaa Espanyolin laadun lisäksi, että lauantain haastaja on myös pystynyt valmistautumaan kamppailuun huolella.
– Se on derby ja totta kai siitä tulee lisälatausta. Olemme pelanneet heitä vastaan lapsesta saakka. Nämä ovat erityisiä hetkiä, joiden painoarvo paikallisille on valtava.
Barcelonan ja Espanyolin välinen mittelö Camp Noulla alkaa lauantaina kello 22.00 Suomen aikaa.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa