Belgia ja Wales kohtaavat MM-karsinnassa – Real Madridin otsikkopojat eivät jalkapalloon koske

Osallistumisellaan viime lauantain MM-karsintaotteluun entistä – jos mahdollista – useamman Real Madrid -kannattajan suututtanut Gareth Bale toimii tiistaina vaihteeksi niin kuin Los Blancos hänen loukkaantuneena haluaakin toimivan; pysyy poissa kentältä. 32-vuotias ei ole Lohikäärmeiden kokoonpanossa lainkaan.
Bale ei ole seurajoukkueessaan pelannut yli kahteen kuukauteen, eikä aivan vakiokasvo ole ollut myöskään illan MM-karsintaottelun toisen puolen edustaja, Eden Hazard. Kuten jo aiemmin kerrottiin, on belgialainen jo karsintavastuustaan vapautettu.
Real-näkökulmasta Walesin ja Belgian tiistain pelissä ei tutuimpia kiintopisteitä ole, sillä Hazardin tapaan myös maalivahti Thibaut Courtois on vapautettu palaamaan kotiin, manageri Roberto Martínezin ryhmän varmistettua kisapaikkansa jo aiemmin.
– Suunnitelma oli alusta asti, että kun olemme varmistaneet paikan kisoissa, Hazard pelaa vain yhdessä ottelussa. Hänelle on tärkeää saada taas pelejä Real Madridissa, rytmin vuoksi. Meille pelaaminen taas oli oiva polku siihen, Martínez sanoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”