Gareth Bale palasi pelikentille ensimmäistä kertaa sitten elokuun – pelasi MM-karsinnoissa: ”Ei ole ollut helppoa..”
Kuva: Getty Images
Gareth Bale pelasi lauantaina ensimmäistä kertaa sitten elokuun lopun.
Bale on kärsinyt polvivaivoista, jotka pitivät hänet sivussa pelikentiltä noin kahden ja puolen kuukauden ajan.
32-vuotias Bale ei ole pelannut loukkaantumisensa jälkeen otteluakaan Real Madridissa, mutta hänet kutsuttiin mukaan Walesin MM-karsintaotteluihin ja Bale pelasi avausjakson lauantaina Valko-Venäjää vastaan.
Balen mukaan osapuolet olivat sopineet jo ennen ottelua, että hän pelaisi vain avausjakson.
– Alusta saakka tiesimme, että meidän on voitettava ottelu, koska jatkopaikka voisi karata käsistämme maalieron myötä. Pelasimme hyvin ja olemme tyytyväisiä tulokseen. Kroppani tuntui hyvältä. Minun on päästävä ottelurytmiin, eikä se ole helppoa. Tunsimme, että 45 minuuttia on riittävästi, koska ottelu oli kontrollissamme. Suunnitelmat toteutuivat. Minun piti pelata 45 minuuttia ja johdimme ottelua kahdella maalilla, joten minun ei pitänyt pelata ylimääräistä varttia, Bale totesi.
– Olen ollut kahden kuukauden ajan sivussa pelikentiltä. Suunnitelma oli mennä kentälle, katsoa, miten se sujuu ja olla valmiina tiistain otteluun. Olen onnellinen paluustani. Ei ollut helppoa kuntoutua loukkaantumisesta, mutta se oli kaiken tämän arvoista.
Bale on pelannut tällä kaudella kolme ottelua Real Madridin paidassa. Balen sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa