Lähde: Löytääkö Ronald Koeman välittömästi uuden työpaikan? – Herättänyt kiinnostusta Skotlannissa

Ronald Koeman sai potkut Barcelonan peräsimestä noin kolmisen viikkoa sitten.
Koeman ehti valmentaa Barcelonaa reilun vuoden ajan. Tulokset olivat etenkin syyskaudella surkeita ja seurajohto päätti antaa lopulta potkut Koemanille. Barcelona korvasi Koemanin Xavilla, joka siirtyi hiljattain Barcelonan päävalmentajaksi.
Hiljattain muutaman asunnon Barcelonasta ostanut Koeman jäi asumaan kaupunkiin potkuista huolimatta. On kuitenkin mahdollista, ettei Koeman viihdy Kataloniassa pitkään.
Nimittäin Glasgow Rangers menetti torstaina päävalmentajansa, kun Steven Gerrard siirtyi Aston Villan peräsimeen. Rangers tarvitsee uuden päävalmentajan ja on seuran asioista hyvin perillä olevan Football Insiderin mukaan kiinnostunut Koemanista.
Koemanista saattaa siten tulla Glen Kamaran seuraava valmentaja.
Koeman on aiemminkin valmentanut brittiläisessä ympäristössä luotsattuaan Southamptonia ja Evertonia.
Koeman voitti Barcelonan peräsimessä Copan mestaruuden keväällä.
Hollantilaisluotsi valmensi aiemmin kotimaansa A-maajoukkuetta ja jätti pestin elokuussa 2020 siirtyäkseen Barcelonan peräsimeen.
Lähde: MARCA
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Sergio Ramosin oma maali ratkaisi – Barcelona voittoon Sevillasta
- Mason Greenwoodille huudettu kuolemaa monessa pelissä – Getafe julkaisi tiedotteen
- Carlo Ancelottilta positiivinen päivitys Vinícius Júniorista
- Carlo Ancelotti kritisoi täynnä olevaa ottelukalenteria: ”Kenties heidän pitää matkustaa suoraan sinne”
- Girona johtaa sensaatiomaisesti La Ligaa – Daley Blind kertoi miksi päätti siirtyä Kataloniaan
- Toimittaja: Diego Simeone jatkaa Atléticossa – tekee pian uuden jatkosopimuksen
- MD: Barcelona haluaa solmia jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa – sai alustavasti vihreää valoa
- Sevilla haastaa Barcelonan – näin kommentoi Sergio Ramos
- Xavi kertoi, miten Barcelonan on suojeltava Lamine Yamalia
- Real Madridin topparit käymässä vähiin – David Alaban vammasta odotetaan lisätietoa
- Sergio Ramosin oma maali ratkaisi – Barcelona voittoon Sevillasta
- Mason Greenwoodille huudettu kuolemaa monessa pelissä – Getafe julkaisi tiedotteen
- Sevilla haastaa Barcelonan – näin kommentoi Sergio Ramos
- Xavi kertoi, miten Barcelonan on suojeltava Lamine Yamalia
- Carlo Ancelotti kritisoi täynnä olevaa ottelukalenteria: ”Kenties heidän pitää matkustaa suoraan sinne”
- MD: Barcelona haluaa solmia jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa – sai alustavasti vihreää valoa
- Girona johtaa sensaatiomaisesti La Ligaa – Daley Blind kertoi miksi päätti siirtyä Kataloniaan
- Carlo Ancelottilta positiivinen päivitys Vinícius Júniorista
- Real Madridin topparit käymässä vähiin – David Alaban vammasta odotetaan lisätietoa
- Atléticon uskomaton tuuri loukkaantumisten kanssa sai jatkoa – Memphis Depay oli kunnossa kaksi päivää ja loukkaantui taas