”Tietysti olisin halunnut valmentaa häntä” – Oli kai vääjäämätöntä, että Xavilta kysyttiin Lionel Messistä
Kuva: Getty Images
Yksi seuraikoni lähti, toinen tuli. Barcelonan seurahistorian kaksi eniten otteluita edustusjoukkueessa pelannutta pelaajaa ovat Lionel Messi ja Xavi. Näistä ensinmainittu kipusi ottelutilaston kärkeen viime kauden lopulla, mutta hyvästeli seuran elokuussa siirryttyään Paris Saint-Germainiin. Xavi puolestaan palasi Barcelonaan nyt, mutta valmentajan roolissa.
Xavi tulisi kiilaamaan taas Messin ohi ottelutilastoissa, jos valmennetut ottelut laskettaisiin samaan tilastoon pelattujen kanssa. Kaiken lisäksi kaksikko pelasi Barcelonassa yhtä aikaa vuosikausien ajan.
Olikin vain loogista, että Xavilta kysyttiin maanantaisessa lehdistötilaisuudessa, olisiko hän halunnut valmentaa myös Messiä. Eikä vastauskaan yllätä.
– Tietysti olisin halunnut valmentaa häntä. Aivan kuten Samuel Eto’ota tai Ronaldinhoakin, Xavi kuittasi toimittajille.
[readmore from=Xavi]
Xavi kertoi samassa yhteydessä Messin onnitelleen häntä uudesta työpaikastaan.
– Messi ja minä olemme ystäviä. Hän kirjoitti minulle ja toivotti minulle onnea. Hän on maailman paras pelaaja ja tämän seuran historian paras pelaaja.
– Enää hän ei kuitenkaan pelaa meillä, emmekä voi ajatella pelaajia, joita ei meillä ole, Xavi jatkoi.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”