Sevillalle surkeita uutisia – kapteeni loppuvuoden sivussa
Kuva: Getty Images
Sevilla on Mestarien liigan lohkossaan varsin haastavassa tilanteessa olleessaan viimeisellä sijalla.
Sevilla ei ole voittanut vielä otteluakaan lohkovaiheessaan. Katso täältä, miten Sevilla voisi selvittää tiensä kilpailun pudotuspelivaiheeseen.
Sevilla sai lisää surkeita uutisia tiistaisen Lille-tappion yhteydessä, sillä joukkueen kapteeni ja ehdoton avainpelaaja Jesús Navas joutui jättämään kentän toisella jaksolla lihasvamman vuoksi.
Kokenut Navas käväisi torstaina tarkemmissa tutkimuksissa. Sevillan julkaiseman tiedotteen mukaan oikea laitapuolustaja ei pelaa enää loppuvuonna, joten Sevilla saa tulla toimeen ilman kapteeniaan muun muassa lopuissa lohkovaiheen otteluissa.
Navas on 578 kamppailullaan Sevillan seurahistorian eniten otteluita pelannut pelaaja. Sevilla on nimennyt harjoituskeskuksensa kentän Navasin mukaan.
Navasille loukkaantuminen tuli pahaan paikkaan, sillä kokenut laitapuolustaja on pelannut hienon alkukauden ja olisi siten voinut kenties palata Espanjan A-maajoukkueen vahvuuteen.
Luis Enrique nimeää maajoukkueensa marraskuun MM-karsintaotteluihin myöhemmin tällä viikolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin