SER: Atlético järjestämässä ystävyysottelua Kanariansaarten maajoukkueen kanssa – tuotot tulivuorenpurkauksen aiheuttamiin vahinkoihin

Kanariansaarten La Palmassa parhaillaan käynnissä oleva tulivuorenpurkaus on kestänyt jo yli puolentoista kuukauden ajan, eikä loppua näy.
Tulivuorenpurkaus on tuhonnut yli 2000 rakennusta. Kuolonuhreilta on sen sijaan vältytty. Tulivuorenpurkaus on aiheuttanut tuhansien ihmisten evakuoinnin ja tehnyt saarella merkittäviä tuhoja.
SER:n mukaan Atléticon toimitusjohtaja Miguel Ángel Gil Marín otti puhelimitse yhteyttä CD Mensajeron varapuheenjohtajana työskentelevään Guillermo Jiméneziin ja tarjosi apua kriisistä kärsivälle saarelle. Jiménez sen sijaan otti yhteyttä saaren muihin edustajiin ja tiedusteli, miten Atlético voisi olla avuksi.
Lähde kertoo osapuolten suunnittelevan Atléticon ja Kanariansaarten epävirallisen maajoukkueen välistä ystävyysottelua, jonka tuotot menisivät kokonaisuudessaan tulivuorenpurkauksen aiheuttamien taloudellisten vahinkojen maksamiseen.
Ottelu on määrä pelata Metropolitanolla keväällä ja Kanariansaarilla asuville ihmisille järjestetään kamppailuun kuljetuksia.
Kanariansaarten epävirallisessa maajoukkueessa voidaan nähdä muun muassa Pedrin, David Silvan, Pedron ja Vitolon kaltaisia tunnettuja pelaajia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi