Espanjalaisilla surkea ilta Eurooppa-liigassa – Lukas Hradecky nollasi Betisin
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan lohkovaiheen neljäs ottelukierros pelattiin torstaina.
Espanjalaisseurojen iltapuhde ei sujunut odotetulla tavalla.
Real Sociedad jäi Anoetalla tasapeliin Sturm Grazin kanssa. 1-1 -pistejakoon päättyneen ottelun myötä Real Sociedad on edelleen kuudella pisteellään lohkossa toisena. AS Monaco johtaa lohkoa kahden pisteen erolla Real Sociedadiin. Seurat kohtaavat seuraavalla ottelukierroksella Monacossa.
Muutamaa tuntia myöhemmin Betis sai pettyä Saksassa, kun hienosti pelanneen Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen voitti Manuel Pellegrinin suojatit puhtaasti 4-0. Betis oli pelillisesti alakynnessä etenkin avausjaksolla ja todelliset maalipaikat jäivät vähäisiksi.
Hradecky venyi muutamaan laadukkaaseen torjuntaan. Moussa Diaby viimeisteli Leverkusenin voittomaalin avausjakson lopussa ja vei isännät kahden maalin etumatkalle toisen jakson alussa. Viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä Florian Wirtz siirsi maalin edustalta Leverkusenin jo 3-0 -johtoon. Sekään ei vielä riittänyt, sillä kahta minuuttia myöhemmin Nadiem Amiri iski loppuluvut 4-0:aan.
Lisäajalla Nabil Fekir ja Kerem Derimbay nahistelivat ja saivat punaiset kortit.
Betis pysyy tappiosta huolimatta lohkonsa toisena, vaikka Celtic voitti omassa ottelussaan Ferencvárosin. Leverkusen johtaa lohkoa pisteen erolla Betisiin. Betis kohtaa seuraavassa lohko-ottelussaan Ferencvárosin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa