Barcelona-floppi sai yllätyskutsun maajoukkueeseen – Vinícius Júnior jäi rannalle

Barcelona-floppi Philippe Coutinho tekee paluun Brasilian maajoukkueeseen.
29-vuotias Coutinho on esiintynyt uransa aikana 63 kertaa Brasilian A-maajoukkuepaidassa, mutta loukkaantumiset ja heikot peliesitykset ovat pudottaneet hänet joukkueesta.
Barcelonan seurahistorian kallein pelaajahankinta on ollut sivussa maajoukkuetoiminnasta jo yli vuoden ajan. Hänet nähtiin maajoukkuepaidassa edellisen kerran lokakuussa 2020, jolloin hän pelasi MM-karsintaotteluissa Boliviaa ja Perua vastaan.
Coutinhon maajoukkuekutsu oli melkoinen yllätys, sillä hän ei ole pelannut mitenkään erityisen hyvää alkukautta. Itse asiassa tehotilastoihin on kirjattu vain yksi maali kymmenessä ottelussa.
Sen sijaan Real Madridissa huiman alkukauden pelannut Vinícius Júnior jäi ulos maajoukkueesta. 21-vuotias laitahyökkääjä on iskenyt 13 ottelussa tehot 7+3.
Valintojen perusteella Brasilian päävalmentaja Tite haluaa kierrättää pelaajaryhmää, koska paikka Qatarissa vuonna 2022 pelattaviin MM-kisoihin on jo käytännössä varma. Marraskuun MM-karsintaotteluissa Brasilia kohtaa kotikentällään Kolumbian ja vieraissa Argentiinan.
Mikäli alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta ykköstähtensä kanssa
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”