Atlético-legenda haluaa palata seuraan – oli tärkeä osa seurahistorian parasta aikakautta: ”Aikani koittaa ennemmin tai myöhemmin..”

Juanfran on yksi Atléticon historian parhaan aikakauden suurimmista legendoista.
Juanfran edusti Atléticoa vuodet 2011-19 ja voitti seurassa muun muassa La Ligan, Copan ja kahdesti Eurooppa-liigan.
Laitapuolustaja lopetti pelaajauransa brasilialaisessa São Paulossa maaliskuussa. Espanjalainen palasi Brasilian reissultaan kotiin ja asustaa nykyisin Madridissa.
El Larguero haastatteli Juanfrania, joka kertoi mielipiteensä Atléticon alkukaudesta.
– Aloitamme ottelut huonosti, mutta hoidamme ne silti. Emme voi antaa vastustajille helposti maalipaikkoja. Meidät on tunnettu aina siitä, miten kontrolloimme aina otteluiden ensimmäisiä jaksoja.
Juanfran ei pidä siitä, että hienosti kauden aloittanut Ángel Correa on pudonnut edellisissä otteluissa penkille.
– Olen pettynyt siihen, että Correa on penkillä. Silloin, kun pelasin Atléticossa, ei meillä ollut näin paljon laadukkaita vaihtopelaajia. Atléticon nykyinen joukkue on yksi parhaista, jonka olen nähnyt.
– Atléticon pitää jälleen löytää se oma identiteettinsä. Viime vuonna se oli viiden puolustajan linjalla pelaaminen. Tällä kaudella Atlético on kokeillut erilaisia muotoja. Meidän on luotettava Diego Simeoneen. Meidän on päästävä siihen pisteeseen, että vastustajille vierailu Metropolitanolla on kuin visiitti hammaslääkärissä.
Juanfran on nykyään Intercity-nimisen seuran osaomistaja. Juanfran haluaa palata jossain vaiheessa Atléticoon.
– Olen tyytyväinen nykyisessä projektissani, mutta ennemmin tai myöhemmin aikani koittaa ja palaan Atléticoon. En halua olla valmentaja, vaan urheilutoimenjohtaja.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi