Nuori laitahyökkääjä jäi olemattomalle vastuulle Barcelonassa – loistaa nyt Marseillessa: ”En tiedä, mitä Koeman ajatteli minusta”
Kuva: Getty Images
Konrad de la Fuente siirtyi kesällä Barcelonasta Marseilleen noin kolmella miljoonalla eurolla.
Vasempana laitahyökkääjänä tunnettu Konrad oli viime kaudella mukana Barcelonan edustusjoukkueessa, mutta pääsi kentälle vain muutamassa ottelussa.
20-vuotias Yhdysvaltojen A-maajoukkuepelaaja päätti jättää Barcelonan ja siirtyi peliajan perässä Marseilleen.
Gerard Romero haastatteli Twitch-kanavallaan Konradia.
– Päätin lähteä Barcelonasta. Puhuin siitä puolen vuoden ajan edustajieni kanssa. Olin realisti ja ymmärsin, että en olisi saanut juurikaan peliaikaa edustusjoukkueessa. Olen pelannut täällä Marseillessa jo yli 500 minuuttia ja olemme vasta lokakuussa. Olen 20-vuotias, joten peliaika on tärkeää. Barcelonassa en olisi todennäköisesti pelannut näin paljon, Konrad muistutti.
Vaikka peliaika Barcelonassa jäi olemattomaksi, on Konrad silti kiitollinen mahdollisuudesta edustaa katalonialaisjättiä.
– En tiedä, mitä Koeman ajatteli minusta. Vietin viime kauden heidän kanssaan, mutta en päässyt juurikaan pelaamaan. Olin onnellinen Barcelonassa päästyäni harjoittelemaan parhaiden kanssa. Opin siellä paljon ja se oli hieno kokemus.
Romero tiedusteli, olisiko Konrad valmis palaamaan jossain vaiheessa Barcelonaan.
– Olen todellinen Barcelonan kannattaja ja on mahdoton tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta olen keskittynyt tähän kauteen ja katsotaan myöhemmin, mitä tuleman pitää.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus