Lähde: Barcelonan tähtipelaaja saapuu Suomeen viikonlopun aikana
Kuva: Getty Images
Barcelonan loukkaantumishuolet ovat alkaneet helpottamaan. Jordi Alba on pelannut taas jo tovin. Sergio Agüero on päässyt tekemään myös debyyttinsä katalonialaisseurassa.
Ranskalaislaituri Ousmane Dembélé on palannut myös harjoituksiin, mutta kevennetysti. Hän on kärsinyt enemmän ja vähemmän takareisivaivoista jo 18 kuukauden ajan.
Edellisin takaisku tuli kuitenkin polven kautta, kun Dembélé loukkasi kesän EM-kisoissa polvensa ja takareiden jänne vaurioitui.
Barcelonan 24-vuotias pelaaja kävi kesäkuun lopulla Suomessa tutun spesialistin operoitavana. Urheiluortopedi Lasse Lempainen leikkasi Dembélén vamman. Lempainen oli operoinut ranskalaistähden myös vuosina 2017 ja 2020.
Marcan saamien tietojen mukaan Dembélé saapuu viikonlopun aikana Suomeen niin sanotulle kontrollikäynnille. Mahdollista on myös, että laituri maamme kamaralla jo on.
Lehti kertoo, että Lempainen tutkii ranskalaisen jalan nykytilan. Barcelona ei halua ottaa pienintäkään riskiä laiturin vamman kanssa.
Hänen kuntouttamisensa hoidetaan huolella, jotta kentille saadaan varmuudella tervehtynyt Ousmane Dembélé.
Jos Suomen päästä annetaan vihreää valoa miehen paluulle, niin ranskalainen saattaisi olla kokoonpanossa jo tulevan keskiviikon Rayo Vallecano -ottelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan