Josema Giménez palaa maajoukkuekomennukselta Madridiin.

Giménez sai aiemmin tällä viikolla lihasvamman Kolumbia-ottelussa ja joutui jättämään kentän kesken kamppailun. Toppari on kahdesta kolmeen viikkoa sivussa pelikentiltä.

Giménez ei siten osallistu Uruguayn seuraaviin MM-karsintaotteluihin. Uruguay kohtaa lokakuun maajoukkuetauon aikana vielä Argentiinan ja Brasilian.

Atlético-toppari on kärsinyt urallaan lukuisista lihasvammoista. Madridilaismedian mukaan kyseessä on Giménezin uran 20. lihasvamma, joista valtaosa on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana.

Giménez on sivussa muun muassa Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannen kierroksen Liverpool-ottelusta, joten Atlético joutunee muuttamaan muotoaan takaisin neljän puolustajan linjaan.

Marcan mukaan Giménez on yrittänyt muuttaa rutiinejaan välttyäkseen jatkuvilta lihasvammoilta, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi onnistunut.