Valencian tulevaisuudennäkymät alkavat kirkastua – yksi tukipilari kiinnitettiin, muita työstetään
Kuva: Getty Images
Viime vuosina sekä tuloksellisessa että talousmielessä taapertanut perinteikäs Valencia tarjosi maanantaina kannattajilleen valonpilkahduksen tulevia vuosia ajatellen. Valencia tiedotti kotisivuillaan jatkaneensa portugalilaisen laitapuolustajan Thierry Rendall Correian sopimusta vuoteen 2026.
22-vuotias Thierry saapui Valenciaan Sporting Lissabonista kaksi vuotta sitten 12 miljoonan euron siirtosummalla. Portugalin nuorten maajoukkuepelaaja oli jo aiemmin suuren luokan lupaus, mutta 44 Valenciassa (useimmiten hyvällä tasolla) pelattua ottelua ovat vain nostaneet odotuksia nuorukaista kohtaan.
Thierryn sopimuksessa on jo aiemmin ollut tuntuva 100 miljoonan euron ulosostohinta. Hänen vanha sopimuksensa oli voimassa vuoteen 2024, mutta nyt sitä jatkettiin kahdella vuodella.
Jatkosopimuksen yhteydessä Valencia sai tehdä hienoista säätöä palkkabudjettiinsa, jota määrittelee tällä hetkellä La Ligan matalin palkkakatto. Se on edelleen Sportingille Thierrystä velkaa 7,5 miljoonaa euroa, ja nyt Valencia saa jakaa tuon summan viiden vuoden ajalle kolmen sijaan.
– Kuten kaikki puhuvat, fysiikkani on muuttunut, mutta niin on päänikin. Kun tulin tänne, olin hyvin nuori ja minulla oli haavoittuva mentaliteetti. Nyt olen kuitenkin erittäin vahva, Thierry kommentoi kehittymistään Valenciassa.
Thierrya voi varmasti pitää Valencian tulevaisuuden keskeisenä rakennuspalasena – pelasipa hän sitten koko sopimuksensa Valenciassa tai myytiinpä hänet aiemmin muualle. Muita vastaavia kulmakiviä ovat varmasti Yhdysvaltain maajoukkuehyökkääjä Yunus Musah, 18, ja brassikärki Marcos André, 24. Myös heidän molempien sopimukset ulottuvat Thierryn tavoin vuoteen 2026.
Seuraavaksi Valencian pyrkimys on jatkaa kahden ehdottoman runkopelaajan, Espanjan A-maajoukkuepelaajien José Luis Gayàn ja Carlos Solerin sopimuksia. Molemmat kuuluvat joukkueen kapteenistoon ja kummankin sopimus ulottuu nykyisin kesään 2023. Jos Valencia onnistuu pyrkimyksissään, haluaisi se antaa myös Gayàlle ja Solerille vuoteen 2026 ulottuvat kontrahdit. Neuvottelut ovat kuitenkin vasta alkumetreillään.
[readmore from=Valencia]
Seuraava Valencian siirto pelaajarintamalla lienee 21-vuotiaan maalivahdin Georgi Mamardashvilin lainasopimuksen osto-option lunastaminen. 199-senttisen Georgian maajoukkuevahdin lainapestin korvaus on vain 200 000 euroa, eikä osto-optiotakaan ole hinnalla pilattu, sillä summa on vain 800 000 euroa. Jos ja kun Valencia pykälän käyttää, sitouttaa se Mamardashvilin joukkueeseensa neljän vuoden ajaksi.
Valencian tämän kauden joukkueesta neljän pelaajan sopimus päättyy tulevana kesänä. Nämä pelaajat ovat Cristiano Piccini, Daniel Wass, Denis Tsheryshev ja Jason. Näillä näkymin Valencian suunnitelmissa on jatkaa nelikosta ainoastaan Wassin sopimusta.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- José Mourinho: ”Olen täällä myös, koska haluan voittaa Mestarien liigan”
- Real Madrid kohtaa Internazionalen Mestarien liigassa – keskikentällä on massiivinen ongelma
- Barcelona-legenda on tehnyt suuren elämänmuutoksen
- Deportivo Alavés jatkaa huippuotteita – tykitti yhden kauden komeimmista maaleista
- Barcelonalle huonoja uutisia – Rodri mursi joukkuekaverinsa nenän
- Barcelona pöllytti Valenciaa – Lamine Yamal iski uskomattoman maalin
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Barcelonalle huonoja uutisia – Rodri mursi joukkuekaverinsa nenän
- Barcelona-legenda on tehnyt suuren elämänmuutoksen
- Deportivo Alavés jatkaa huippuotteita – tykitti yhden kauden komeimmista maaleista
- Barcelona pöllytti Valenciaa – Lamine Yamal iski uskomattoman maalin
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota