Barcelona saamassa maajoukkuetauon jälkeen valtavasti helpotusta sairaslistaansa
Kuva: Getty Images
Barcelonan alkukausi on ollut varsin surullista taaperrusta jättiläisen viimeisten vuosien tai liki vuosikymmenten otannalla.
Osasyynä tähän on myös pakonkin sanelema uudelleenrakennus, mutta myös loukkaantumishuolet ovat estäneet Barcelonaa pelaamasta parhaalla mahdollisella ryhmällään.
Sportin mukaan maajoukkuetauon jälkeen tilanteeseen tulee kerralla merkittävä muutos. Sergio Agüero esimerkiksi tulee tekemään ensiesiintymisensä Barcelonassa.
Lisäksi Benfica-kamppailussa uudelleen pientä vammaa saanut Pedri kuntoutuu tauon aikana täyteen iskuun, samoin jo Atlético Madridia vastaan penkille palannut Jordi Alba.
Myös Ansu Fati ehtii päästä tauon aikana täyteen fyysiseen formiin ja näin auttamaan vaikeassa tilanteessa olevaa Ronald Koemanin ryhmää.
Edellä mainittujen lisäksi Ousmane Dembélé palaa katalonialaisten vahvuuteen maajoukkuetauon jälkeen. Lähteen mukaan kesällä Turussa leikattu ranskalainen pystyy osallistumaan harjoitteluun jo liki normaalisti. Kentällä Dembélé nähtäneen silti vasta marraskuun puolella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen