”Ronald Koeman jatkaa Barcelonan valmentajana” – Joan Laportan mielestä hollantilainen ansaitsee reilun mahdollisuuden
Kuva: Getty Images
Barcelona kohtaa lauantain myöhäisillassa Atlético Madridin Wanda Metropolitanon uumenissa. Kello 22 alkavan ottelun ehdoton suosikki on madridilainen kotijoukkue.
Ronald Koemanin valmentama Barcelona on edelleen tappiottomana La Ligassa, mutta kuudesta ottelusa kolme on päättynyt tasan. Katalonian jätin peli on yskinyt ja tuska on paistanut katsomoon asti.
Mestarien liigassa tilanne on ollut vielä heikompi. Kaksi kierrosta takana ja 0-3-tappiot plakkarissa niin Bayern Münchenia kuin Benficaa vastaan.
Koeman on peluuttanut paljon nuoria pelaajia. Talouskurimuksen keskeltä kauteen lähtenyt Barcelona on kärsinyt paljon loukkaantumisista ja hollantilaisluotsi on myös toitottanut uudelleenrakennuksen ottavan aikansa.
Näin varmasti onkin, mutta Koemanin lähtölaskenta on vaikuttanut olevan käynnissä jo pitkään. Useiden lähteiden mukaan Barcelonan johtoportaan kärsivällisyys on käytetty loppuun.
Seuran puheenjohtaja Joan Laporta kuitenkin kertoi Goalille, että näin ei suinkaan olisi.
– Ronald Koeman tulee jatkamaan Barcelonan valmentajana. Hän ansaitsee luottamuksemme, Laporta sanoi.
– Olen keskustellut Ronaldin kanssa ja tein tuon hetken pohjalta omat päätelmäni. Arvostan todella paljon, että hän johtaa Barcelonaa seuran vaikealla hetkellä.
Laporta uskoo vahvasti, että niin pelillinen kuin tuloksellinen muutos tapahtuu, kun Barcelonan sairaslista alkaa tyhjenemään.
– Myös Ronaldin tunnetila on ollut aika-ajoin lannistunut, mutta hän on saanut nostettua omaa ja joukkueen henkeä. Loukkaantuneet pelaajat alkavat hiljalleen toipumaan ja Ronald ansaitsee aikaa sekä mahdollisuuden tehdä töitä parhaan ryhmän kanssa, kertoi Laporta.
Hän myös tyrmää täysin mediassa liikkuneet jutut kaksikon kylmistä väleistä. Laportan mukaan heidän suhteensa on hyvin lämmin ja kummallakin on sama päämäärä.
– Yritämme muuttaa Barcelonan suunnan takaisin paremmaksi.
Paljon on toki myös spekuloitu, että Barcelonalla ei vain yksinkertaisesti ole taloudellisesti mahdollista erottaa Koemania.
Lauantaina Koeman ja Barcelona kuitenkin yrittävät kääntää suuntaansa hallitsevan mestarin vieraana.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä