Barcelona matkusti keskiviikon Mestarien liigan kamppailuun Lissaboniin Benfican vieraaksi. Estádio da Luz pääsi näyttelemään iso roolia myös Barcelonan 24-vuotiaan Frenkie de Jongin uralla. Ottelu oli hollantilaisen keskikenttäpelaajan sadas Katalonian jättiläisen paidassa.

Vierasjoukkueen avauskokoonpanosta merkille pantavaa oli myös Pedrin palaaminen sairastuvalta suoraan avaukseen.

Barcelona koki lohkovaiheen avauskierroksella nöyryyttävän 0-3-tappion kotonaan Bayern Münchenille. Benfica sen sijaan pelasi maalittoman tasapelin Kiovassa Dynamon vieraana.

Ronald Koemanin aika Barcelonassa lähenee loppuaan. Kuva Getty Images.

Keskiviikon kamppailu päättyi lopulta Benfican murskaavaan 3-0-voittoon. Samalla voitaneen aloittaa jo Ronald Koemanin lähtölaskenta. Valmentaja voinee vaihtua jo torstain aikana, jos vain seuran talous antaa ratkaisulle mahdollisuuden.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Benfica voitti kotonaan Mestarien liigassa espanjalaisen joukkueen.

Avausjakson alku oli Barcelonalle painajainen. Benfica aloitti todella väkevästi, kun Darwin Núñez pääsi vasenta kaistaa pitkin etenemään ja leikkasi kohden Barcelonan boxia. Askelharhautus ja uruguaylainen ohitti luvattoman helposti Eric Garcían.

Tarkka tuikkasu etukulmaan ohi Marc-André ter Stegenin. Voisi sanoa, että Benfica yllätti vieraansa täysin housut kintuissa ottelun alussa. Maali oli Núñezille ensimmäinen Mestarien liigassa.

Barcelona kuitenkin heräsi peliin mukaan ja otti odotetusti hallinnan itselleen. Helpoksi Benfica ei peliä tehnyt. Se prässäsi keskialueelta asti aggressiivisesti.

Kokenut puolustuslinja myös porrasti loistavasti Nicolás Otamendin ja Jan Verthongenin johdolla. Varmistus piti samalla, kun joku linjasta irtosi aggressiivisesti pallolliseen.

Silti Benficalta erottui ennen kaikkea brasilialainen Lucas Veríssimo, joka katkoi jatkuvasti Barcelonan lähentelyt.

Barcelona piti palloa ja pystyi varsinkin Frenkie de Jongin voimin luomaan uhkaa Benfican maalille, kun avausnelivitonen eteni. Hän antoi peräti kolme avainsyöttöä, joka oli samalla miehen ennätys yhteen puoliaikaan Mestarien liigassa.

Maalinteossakin de Jong meinasi onnistua. Luuk de Jong pudotti päällään pallon Frenkielle, mutta laukaus painui reilusti ohi.

Hetkeä aiemmin nähtiin hieman huvittava tilanne, jossa sama kaksikko pääsi kahdestaan läpi. Frenkie syötti ja Luuk suti pallon Veríssimon jalkaan ja blokkasi vielä itse kakkospallon.

Sadannen ottelunsa Barcelonassa pelannut Frenkie de Jong oli kentän parhaimmistoa, mutta juhlailta oli surullinen. Kuva: Getty Images.

Gerard Piquén iltapuhde jäi lyhyeksi. Hänet vaihdettiin jo reilun puolen tunnin jälkeen kentältä. Piqué rappasi varsin selvästi kortin arvoisesti noin puolen tunnin kohdalla ja hänellä oli tuolloin jo kortti alla.

Tuomari Daniele Orsato kuitenkin armahti kokeneen topparin tällä kertaa, mutta valmentaja Ronald Koeman päätti varmuuden vuoksi ottaa Piquén ulos ja sisään kirmasi Gavi.

Samalla Barcelona vaihtoi ryhmityksensä muotoon 4-3-3.

Kaikkiaan avauspuoliaika oli tasainen, jossa Benfica pystyi aggressiivisuudellaan rikkomaan Barcelonan pelinrakentelua, mutta samalla aiheuttamaan suoraviivaisuudellaan myös uhkaa aika-ajoin katalonialaisten maalille.

Benfica joutui jakson lopulla vaihtamaan Valentino Lazaron loukkaantumisen takia pois. Tilalle tuli Gilberto.

Toista jaksoa oli pelattu vain kuutisen minuuttia, kun ter Stegen suoritti erikoisen performanssin. Hän lähti kauas maaliltaan vastaan tilanteessa, jossa ei vaikuttanut olevan toivoakaan ehtiä palloon.

Avausmaalin viimeistellyt Núñez sai kierrettyä saksalaisvahdin, mutta sijoitus jostain noin 40 metristä kolahti pystypuuhun.

Kotiyleisön huokaukset kuuluivat varmasti naapurikaupunkiin asti.

Jokunen minuutti tästä Luuk de Jong pääsi jo toista kertaa vähän huvittavasti näyteikkunaan. Hän pääsi vapaapotkun jälkitilanteesta puskemaan noin metristä, mutta ilman tulosta.

Kuten ensimmäisen jakson tilanteessa, niin tässäkin avustavan lippu nousi. Tilanteet eivät mairitelleet hollantilaiskärkeä, mutta mahdollisesti kumpaakaan ei olisi muutenkaan hyväksytty.

Ottelun fyysisyys lisääntyi selvästi toisella jaksolla. Ensimmäisen vartin aikana Orsato joutui kaivamaan kellertävän lappusen taskustaan kolmesti. Peli oli myös katkonaista jatkuvien rikkeiden johdosta.

Koeman reagoi isolla kädellä pelin 67. minuutilla. Triplavaihto ja kentälle juoksi Barcelonan 18-vuotias junioritähti Ansu Fati ja Philippe Coutinho sekä Mestarien liigan debyyttinsä tehnyt Nicolás González.

Kentältä poistuivat Pedri, Sergio Busquets ja varsin mollivoittoisen pelin pelannut Luuk de Jong.

Jos Koeman halusi nopean reaktion, niin sellainen myös tuli. Vain puoli minuuttia triplavaihdon jälkeen kotiyleisö repesi liitoksistaan.

Benfica eteni komealla seinäpelillä Barcelonaan rangaistusalueelle. Ter Stegen torjui vielä João Márion kudin, mutta kakkospallo jäi suoraan Rafa Silvan ulottuville, joka tinttasi pallon takakulmaan.

Estádio da Luzin kotiyleisö pääsi todistamaan historiallista iltaa. Kuva: Getty Images

Vartti ennen loppua Benfica sai vielä rangaistuspotkun. Pallo osui Sergiño Destin käteen ja VAR-tarkistuksen jälkeen peliväline vietiin pilkulle.

Avausosuman viimeistellyt Núñez sijoitti pallon oikeaan alakulmaan ja teki uransa toisessa Mestarien liiga -ottelussa myös toisen maalinsa.

Vierasjoukkueen tragikoomisen heikosti sujuneen illan kruunasi Eric García, joka lensi ulos kahdella keltaisella kortilla, kun peliä oli pelattu 87 minuuttia.

Barcelona oli pelillisesti avausjaksolla varsin hyvä ja tuli myös toiselle puoliajalle aktiivisesti, mutta viimeistely oli suorastaan surkuhupaisalla tasolla.

Benficalle täysin ansaittu kotivoitto ja Barcelona on kahden kierroksen jälkeen edelleen nollilla. Maaliero murheellinen 0-6.

Lopputulos: Benfica – Barcelona 3-0

Katso kierroksen tulokset ja lohkotilanteet TÄÄLTÄ.