Lähde: Roberto Martínez varoitti jo Belgian jalkapalloliittoa – matka Barcelonaan lähellä?
Kuva: Getty Images
Barcelona on tällä hetkellä La Ligan seitsemäntenä. Se oli Mestarien liigan avauksessaan Bayern Münchenia vastaan todella pahasti jäljessä saksalaista kilpaveljeään.
Tätä on seurannut tasapelit Granadaa ja Cádizia vastaan. Joukkueen päävalmentaja Ronald Koeman on ollut nyt jo useamman viikon potku-uhan alla. Julkisuuteen vuoti muun muassa, että hollantilaisella on kolme peliä aikaa. Näistä on pari jo mennyt, vaikka Barcelona tyrmäsi huhun uutisankaksi.
Mahdollisia ehdokkaita on luonnollisesti spekuloitu jo pitkään. Yksi heistä on kesällä Barcelonaan neuvonantaja-nimikkeellä palannut Jordi Cruyff. Hän on kuitenkin hyvissä ajoin kertonut, että ei suostuisi ottamaan syvästi arvostamansa Koemanin työpaikkaa.
Cruyff ja läheiset suhteet ovat poikineet myös toisenlaisen ja todennäköisemmän skenaarion. Barcelonan seurajohtoon kuuluva hollantilainen on tällä hetkellä Belgian A-maajoukkuetta valmentavan Roberto Martínezin lapsen kummisetä.
Kataloniasta kotoisin oleva Martínez sen sijaan on kummina Cruyffin jälkikasvulle. Muun muassa Evertonia ennen Belgian maajoukkuetta valmentanut Martínez on erittäin kiinnostunut synnyinseutunsa jättiläisen tarjoamasta haasteesta.
Hän on myös tiettävästi Barcelonan ykkösehdokas avoimeen pestiin, jos Koemanin potkut toteutuvat.
AS:n mukaan Martínez on jo varoittanut Belgian jalkapalloliittoa lähtöaikeistaan, jos mahdollisuus tulee. Hänellä on sopimuksessaan 1,5 miljoonan euron ulosostopykälä, jonka Barcelona on valmis maksamaan.
Martínezin uskotaan kuitenkin haluavan valmentaa Belgiaa ainakin vielä lokakuun UEFA Nations Leaguen jatkopeleissä. Hän ei ole tähtiä pursuilevan Belgian peräsimessä vielä voittanut mitään ja tuossa olisi sauma pokaaliin vielä.
Alustavasti Martínez on sopinut jatkavansa ainakin Qatarin 2022 MM-kisoihin asti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rankasti yksilötaitoon nojannut Barcelona selvisi kuivin jaloin, vaikka tiukille se meni
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”