Palaako PSG-puolustaja jossain vaiheessa Real Madridiin? – ”En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan..”
Kuva: Getty Images
Achraf Hakimi siirtyi kesällä Internazionalesta PSG:hen noin 60 miljoonalla eurolla.
Laitapelaaja voitti viime kaudella Serie A:n mestaruuden Interissä, mutta seura joutui luopumaan hänestä talousvaikeuksien vuoksi.
Hakimi on Real Madridin kasvatti. Real Madrid myi Hakimin Interiin reilu vuosi sitten noin 40 miljoonalla eurolla. Hakimi ei missään vaiheessa saanut mahdollisuutta murtautua Real Madridin edustusjoukkueeseen.
Marokkoa A-maajoukkuetasolla edustava Hakimi kertoi, ettei hänen lähtö Real Madridista johtunut lainkaan Zinédine Zidanesta.
– Opin paljon Zidanelta. Lähtöni ei liittynyt mitenkään häneen. Se liittyi ennemminkin koronaviruspandemiaan ja Real Madridin seurajohtoon. Silloin keskustelin Zidanen kanssa, mutta en kerro siitä sen enempää. Ajattelimme asioista eri tavalla, Hakimi totesi L’Équipelle.
Hakimi ei sulkenut ovea paluulta Real Madridiin.
– Real Madrid on lapsuuteni seura ja saan kiittää heitä siitä, missä olen tällä hetkellä. Vietin Real Madridissa yli 12 vuotta ja olen hyvin kiitollinen heille. Tähän mennessä en ole saanut mahdollisuutta menestyä siellä, mutta en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla