200 täyteen: Karim Benzema kovemmassa tahdissa kuin Messi ja Ronaldo – Santiago Bernabeulla nähtiin muun muassa Marco Asension hattutemppu
Kuva: Getty Images
Real Madrid ja Mallorca kohtasivat keskiviikon myöhäisillan kamppailussa. Lopulta paremmasta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä.
Real Madrid voitti ottelun 6-1
Kotijoukkue otti ohjat käsiinsä heti alkuvihellyksen jälkeen. Hurjassa vireessä oleva ranskalaiskärki Karim Benzema vei Los Blancosin johtoon jo pelin kolmannella minuutilla.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin ensimmäistä kertaa avaukseen tällä kaudella noussut Marco Asensio viimeisteli 2-0.
Avaus oli muutenkin poikkeuksellinen ja harvinainen viime vuosien otannalla. Toni Kroos, Luka Modric ja Casemiro olivat kaikki poissa Real Madridin avauksesta.
Sen sijaan superlupaus Eduardo Camavinga oli ensimmäistä kertaa espanjalaisjätin avauskokoonpanossa.
Real Madridin euforia 2-0-maalin jälkeen katkesi tosin nopeasti. Mallorca kavensi pelin vain minuuttia myöhemmin. Maalintekijänä Kang-In Lee.
Hurjan noin viiden minuutin jakson kruunasi Asensio. Hän iski pelin lukemiin 3-1 vain neljä minuuttia korealaisen täysosuman jälkeen.
Asensio oli erittäin lähellä hattutemppua jo avausjaksolla. Hänellä oli useita mahdollisuuksia osua vielä kolmannenkin kerran.
Lisäksi Asensio järjesteli joukkuetovereilleen tilanteita. Muun muassa Vinicius Junior pääsi kokeilemaan espanjalaisen tarjoilusta hyvältä tontilta.
Asension hattutemppu toteutui lopulta, kun toista jaksoa oli takana kymmenen minuuttia. Komean syötön maaliin tarjosi Benzema, joka syötti myös Asension toisen osuman.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?