Entinen Bayern-pomo luottaa täysin Joan Laportaan – otti myös kantaa Leo Messin lähtöön: ”Se oli kuin oma maali”

Barcelona on tiistaina suuren haasteen edessä, kun se kohtaa Bayern Münchenin Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierroksella.
Madridilaislehti AS haastatteli Rummeniggeä, joka poistui kesällä Bayernin puheenjohtajan paikalta.
Rummenigge otti kantaa muun muassa Leo Messin lähtöön, Joan Laportaan ja elokuussa 2020 pelattuun otteluun, kun Bayern tyrmäsi Barcelonan 8-2.
– La Liga on menettänyt kolmen vuoden sisällä kaksi supertähteään, kun Cristiano Ronaldo siirtyi Juventukseen ja nyt Leo Messi lähti PSG:hen. Kummatkin jättävät sellaisen aukon markkinointiin, jota ei voi paikata. Kaikki voivat miettiä, mitä haluavatkaan, mutta mielestäni se, että Barcelona joutui päästämään Messin pois FFP-sääntöjen vuoksi, oli kuin oma maali.
Laporta on toiminut Barcelonan puheenjohtajana puolen vuoden ajan. Rummenigge luottaa Laportaan.
– Laporta on loistava tyyppi ja sitäkin parempi johtaja. Hän oli Barcelonan johdossa seurahistorian parhaalla aikakaudella, kun Pep Guardiola valmensi Barcelonaa. Olen täysin vakuuttunut, että Laporta kykenee nostamaan Barcelonan kriisistään.
Rummenigge ei usko elävänsä koskaan samanlaista ottelua kuin reilu vuosi sitten Lissabonissa. Bayern kaatoi Barcelonan Mestarien liigan puolivälierässä 8-2 ja voitti lopulta koko turnauksen.
– Se oli hullua. Kaikki uskoimme olevamme unessa ja meidät herätettäisiin jossain vaiheessa, mutta ei se mennytkään niin. Uskon, etten koskaan tule elämään mitään samanlaista. Se voitto auttoi meitä uskomaan voivamme voittaa Mestarien liigan. Se, mitä Hans-Dieter Flick ja joukkue teki Lissabonissa, oli uskomatonta, Rummenigge totesi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Barcelonan vesi kielellä odottama teinitähti viikoiksi sivuun – koko loppukausi pilalla?
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- Espanjalaisilla heikko ilta Euroopassa – Manuel Pellegrini harmitteli ”epäreilua” tulosta
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Real Sociedad oli kiinni vakuuttavassa päänahassa – voitto haihtui lopussa ilmaan
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Barcelona on kiinnostunut La Ligan nuoresta brassilupauksesta
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- Real Madrid tekemässä uuden aluevaltauksen
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- Dani Carvajal sivuun derbystä – Jude Bellinghamilla vatsaongelma
- Espanjalaisilla heikko ilta Euroopassa – Manuel Pellegrini harmitteli ”epäreilua” tulosta