Messitön Barcelona asettuu vastaan – valmentaja innoissaan: ”En tiedä, onko se helpotus, mutta..”

Athletic isännöi Barcelonaa lauantai-illan huippuottelussa San Mamésilla.
Athleticin päävalmentajalta Marcelinolta kysyttiin ottelun alla mielipidettä siitä, ettei hän joudu enää kohtaamaan Leo Messiä. Messi siirtyi puolitoista viikkoa sitten vapaana agenttina PSG:n riveihin.
Marcelino on helpottunut siitä, ettei Athletic joudu enää taistelemaan Messiä vastaan, mutta tiedostaa Barcelonan olevan edelleen hyvin laadukas joukkue.
– Messin poistuminen tietenkin vaikuttaa, koska kyseessä on pelaaja, jota vastaan olemme kärsineet ja samalla nauttineet. On hienoa nähdä hänet pelikentällä. Asia on niin, että Barcelona on niin suuri seura, että kun he tekivät päätöksen Messin poistumisesta, he tiesivät seuran olevan suurempi kuin yksikään pelaaja. Aiemmin he olivat hyvin riippuvaisia Messistä hyökkäyspäässä ja nyt monet eri pelaajat kantavat vastuuta.
– On selvää, että kyseiset pelaajat eivät välttämättä ole yhtä tehokkaita, mutta he ovat silti hyvin laadukkaita.
Marcelinon mielestä on selvää, ettei Barcelona ole enää yhtä laadukas joukkue Messin lähdön jälkeen.
– Valehtelisin, jos sanoisin, että pelaisin mieluusti Messiä vastaan. Se on selvää. Puhumme maailman parhaasta pelaajasta. Messi on aina tehnyt tuhojaan valmentamiani joukkueita vastaan. En tiedä, onko se helpotus, ettei Messi ole enää Barcelonassa, mutta on selvää, että se heikentää Barcelonan hyökkäystä.
Athleticin ja Barcelonan välinen ottelu potkaistaan käyntiin lauantaina klo 19.00.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi