MD: Barcelonan oma kasvatti haluaa jälleen jäädä seuraan – ei kuulu päävalmentajan suunnitelmiin
Vuosi sitten Ronald Koeman ilmoitti Riqui Puigille, että keskikenttäpelaajan kannattaisi lähteä peliajan perässä lainalle. Koeman varoitti Puigia, että Barcelonan oma kasvatti jäisi edustusjoukkueessa hyvin pienelle vastuulle.
Puig ei suostunut jättämään Barcelonaa ja jäi joukkueeseen viime kaudeksi. Kautta ei voi pitää onnistuneena, sillä 22-vuotias Puig pelasi kaikissa kilpailuissa yhteensä alle 600 minuuttia ja jäi siten olemattomalle peliajalle.
Mundo Deportivon mukaan Puigin tilanne on tälläkin kaudella samanlainen. Puig ei kuulu Koemanin suunnitelmiin. B-joukkueen Nico González ja Gavi ovat näyttäneet ohittaneen Puigin nokkimisjärjestyksessä. Puig seurasi viime viikonloppuna kauden avausottelun penkiltä käsin.
Lehden mukaan Puig ei suostu jättämään Barcelonaa, vaikka hän on herättänyt kiinnostusta muissa seuroissa. Barcelona tiedostaa muiden seurojen kiinnostuksen, mutta ei ole saanut vielä ainuttakaan tarjousta Puigista.
Puig ei ole keskustellut vaikeasta tilanteestaan seurajohdon kanssa ja haluaa jäädä Barcelonaan taistelemaan peliajasta.
Puig on pelannut urallaan Barcelonan edustusjoukkueessa vain noin 1300 minuuttia.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot