Argentiinalaistähti paljasti: Joutui jättämään pitkäaikaisen seuransa valmentajan väkivaltaisuuden vuoksi – ”Seurajohto heitti minut roskikseen”

Papu Gómez edusti Atalantaa kuuden ja puolen vuoden ajan.
Sevilla hankki argentiinalaistähden tammikuussa noin viiden miljoonan euron siirtosummalla.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja kuuluu Atalantan todellisiin seuralegendoihin, mutta Gómez jätti Atalantan suorastaan hyytävissä tunnelmissa.
Gómez avautui La Naciónin haastattelussa siitä, mikä lopulta johti siirtoon. Gómez paljasti Atalantan päävalmentajan Gian Piero Gasperinin yrittäneen käydä häneen käsiksi pukukopissa. Gómezin ja Gasperinin välirikko nousi julkisuuteen tapahtuneen jälkeen, mutta riidan todelliset syyt paljastuivat pelaajan antamassa haastattelussa.
– Minun piti poistua Atalantasta. Odotin valmentajan anteeksipyyntöä, mutta sitä ei koskaan tullut. Tein virheen ja kannan siitä vastuun. En suostunut valmentajan taktiseen muutokseen Mestarien liigan ottelussa. Kymmenen minuuttia ennen taukoa hän halusi siirtää minut oikealle laidalle, vaikka olin pelannut hyvin vasemmalla. En suostunut siihen. Hänellä oli oikeus suuttua. Tiesin jo silloin, että hän ottaa minut tauolla vaihtoon. Hän kuitenkin ylireagoi pukukopissa ja yritti käydä minuun käsiksi, Papu paljasti.
– Silloin sanoin, että nyt riittää. Voit olla eri mieltä ja riidellä verbaalisesti, mutta käsiksi käyminen ei ole hyväksyttävää. Tapahtuneen jälkeen halusin tavata Atalantan puheenjohtajan (Antonio Percassin) ja sanoin, ettei minulla olisi ongelmia jatkaa seurassa. Ymmärsin tehneeni virheen ja en käyttäytynyt siten, miten kapteenin pitäisi käyttäytyä. Vaadin kuitenkin anteeksipyyntöä Gasperinilta. Samalla sanoin puheenjohtajalle, ettei hän voi hyväksyä sitä, että valmentaja yritti käydä käsiksi pelaajaansa. Seuraavana päivänä pyysin joukkueelta julkisesti anteeksi käyttäytymistäni, mutta Gasperini ei pyytänyt minulta anteeksi. Siitä kaikki lähti.
Gómezin mukaan Atalantan seurajohto ei suostunut myymään häntä Serie A:n sisällä.
– Muutama päivä sen jälkeen ilmoitin Atalantan seurajohdolle, etten halua jatkaa seurassa. Puheenjohtaja ilmoitti, ettei aikoisi päästää minusta irti. Lopulta he siirsivät minut pois edustusjoukkueen toiminnasta. Aikani Atalantassa päättyi rumasti, sillä vietin seurassa seitsemän vuotta ja he jättivät minut oman onneni nojaan. Puheenjohtaja ei uskaltanut vaatia valmentajaa pyytämään minulta anteeksi. He käyttäytyivät hyvin huonosti minua kohtaan. Atalanta ei suostunut myymään minua toiseen italialaiseen seuraan, koska he eivät halunneet vahvistaa kilpailijaa. He halusivat lähettää minut Saudi-Arabiaan tai Yhdysvaltoihin.
– Minua satutti eniten se, miten seurajohto heitti minut roskikseen erimielisyyksien vuoksi. Sellaisia erimielisyyksiä tapahtuu ja se on jopa normaalia jalkapallossa.
Lähde: La Nación
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Carlo Ancelotti kertoi miksei Real Madrid ollut Dean Huijsenin kintereillä jo vuosi sitten
- Joan Laporta: Lamine Yamal jäämässä Barcelonaan – ”Maksamme hyviä palkkoja”
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Lähde: La Liga -tähti siirtymässä Atléticoon – siirtosumma selvillä
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Joan Laporta: Lamine Yamal jäämässä Barcelonaan – ”Maksamme hyviä palkkoja”
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- Carlo Ancelotti kertoi miksei Real Madrid ollut Dean Huijsenin kintereillä jo vuosi sitten
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa