26-vuotias Virginia Torrecilla on ollut jo pitkään Espanjan maajoukkueen kantavia voimia. Torrecilla debytoi EM-tasolla jo vuonna 2013, joukkueen nuorimpana pelaajana, ja pelasi myös MM-kisoissa vuosina 2015 ja 2019. Toistaiseksi keskikentän pohjapelaaja on nähty Espanjan naisten maajoukkueessa kentällä kaikkiaan 65 ottelussa.

Toukokuussa 2020 Torrecillan ura kuitenkin sai äkillisen stopin. Hänellä havaittiin aivokasvain, joka poistettiin leikkauksella 18.5.2020. Syöpätaisteluun kuului myös sädehoitoa ja kemoterapiaa, jonka seurauksena Torrecilla menetti hiuksensa. Atlético Madridin miesjoukkueen hyökkääjä Diego Costa esitti viime vuoden kesäkuussa solidaarisuuttaan Torrecillalle ja muisti häntä tuuletuksessaan.

Baleaarien saarilta lähtöisin oleva Torrecilla on pelannut aiemmalla urallaan Barcelonassa ja Montpellierissä, josta hän siirtyi Atlético Madridiin vuonna 2019. Nyt kolme espanjanmestaruutta urallaan voittanut nainen on palaamassa pelikentille selätettyään syövän. Harjoittelua on nyt takana viikon verran, mutta tie takaisin kohti pelejä on jo konkreettinen.

– Odotan innolla paluuta. Olen ajattelut tätä useita kertoja, ja tämä tuntuu paljon paremmalta kuin miksi sen kuvittelin, Torrecilla kertasi AS:n haastattelussa.

Vaikeimmaksi kiinni kurottavaksi asiaksi keskikenttäpelaaja kertoi syöpähoitojen runteleman fysiikan.

– Pikkuhiljaa saan kiloja takaisin. Tärkeintä on, että pääsen rytmiin ja voin pelata palloa.

Torrecillan ”pandemiavuodet” eivät totisesti ole olleet henkilökohtaisesti helppoja, sillä syöpähoitojen päätyttyä hänen äitinsä joutui viime kesäkuussa pahaan auto-onnettomuuteen. Äidin tilanne oli kolarin jälkeen huomattavasti vakavampi, mutta enää hänkään ei hengenvaarassa ole. Torrecilla myönsi, että ajatteli jo peliuransa olevan paketissa.

– Kyllä. Kriittisiä hetkiä on ollut. Ei vain sairauteni takia, vaan myös äitini onnettomuuden. Jalkapallo kuitenkin palautti toivoni.

– Äitini on taistelija. Voi olla, ettei hän enää kävele, mutta juuri hän on kannustanut minua jatkamaan pelaamista, ja aionkin tehdä sen hänen vuokseen. Aion täyttää hänen unelmansa siitä, että voin pelata syöpätaistelun jälkeen.

Torrecillan intohimosta seuraava vastaus kertoo paljon.

– Jalkapallo on ollut kaikkeni. Kun minulle sanottiin syöpädiagnoosini jälkeen, etten voisi enää pelata, se oli kova isku, mutta sillä hetkellä halusin vain elää. Myöhemmin jalkapallo ei vain pelastanut elämääni syöpätaistelun aikana, sillä seurani ja pelikaverini olivat siellä perheeni vieressä. Jalkapallo myös antoi minulle elämän.

– Poistuin kotoani vain, kun joukkueeni pelasi. Lisäksi minulle kerrottiin, että kemoterapia vaikutti minuun vähemmän, koska olin urheilija.

Torrecilla myöntää pelänneensä, että syöpähoidot tekisivät hänestä huonomman pelaajan. Nyt hän sanoo huomanneensa, että ”tatsi on tallella”, mutta vain lihasvoimaa täytyy saada lisää.

Torrecilla on aktivoinut poissaolonsa jälkeen sosiaalisessa mediassa ja kertonut sairaudestaan avoimesti. Hän toivoo sen antavan voimia muillekin.

– Halusin kertoa, että näin voi tapahtua kelle tahansa. Äitini onnettomuus oli pahinta, mitä elämässäni on tapahtunut. Tärkeintä kuitenkin on, että hän elää ja palaa pian kotiin.

– Kun sen päälle ajattelee, että olen voittanut syövän ja voin taas pelata, on se hyvin kaunista. Siksi haluan kertoa siitä. Haluan ihmisten näkevän, että vaikeinakin hetkinä on pyrittävä pääsemään eteenpäin.

Pelkkää hyvää Torrecillan avoimuus ei ole poikinut, sillä hän on joutunut sosiaalisessa mediassa myös vihapuheen, avoimen pilkan ja naisurheilun vähättelyn kohteeksi. Torrecilla jakoi viime viikolla somessa klipin, jossa hän julkaisi joitain saamiaan solvauksia. Joukossa oli muun muassa tämänkaltaisia solvauksia:

– Voitte pelata, koska olette kaikki yhtä huonoja.

– Sinulla on oikeutesi, mutta ei hiuksia, kaljupää.

– Sinulla täytyy olla mahtava parturi.

– Onko hän buddhalainen munkki?

– On superhelppoa olla naispuolinen jalkapalloammattilainen, koska taso on, mikä on.

Asociación Deporte Para La Igualdad

@futbolxigualdad
Todo nuestro soporte y apoyo a @VirginiiiaTr . Indignante estos comentarios !!! + respeto ✊🏾 +amor es lo que necesitamos en estos tiempos!! @IgualdadGob @GOIB_Social @mundodeportivo @bvillarrubia @MujeryDeporte_

Torrecillalle loukkaukset ovat antaneet pikemminkin voimaa, eikä hän ole antanut niiden vaikuttaa negatiivisesti itseensä.

– Ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä. Se, että he ajattelevat minusta pahaa, ei merkitse minulle mitään. Olen, kuka olen, ja kuka haluan olla.

– Jotkut kävivät kimppuuni, koska olin sairauteni takia kalju. Ne ihmiset eivät merkitse minulle mitään, kuten eivät hekään, jotka eivät pidä naisten jalkapalloilusta. Pyydän heitä pysymään poissa ja kunnioittamaan muita, Torrecilla naulasi.