MD: Jääkö kallis hylkiö sittenkin Barcelonaan? – Ranskan suurseura ei ole enää kiinnostunut
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta ilmoitti kesäkuussa Samuel Umtitille, että topparin pitäisi etsiä uusi seura itselleen ennen alkavaa kautta.
Muutama viikko sitten Laporta tarjosi Umtitille mahdollisuutta purkaa hänen sopimuksensa siten, että Umtiti saisi siirtyä vapaana agenttina muualle, mutta samalla Barcelonan ei pitäisi maksaa hänelle enää ollenkaan palkkaa.
Umtiti ei suostunut Laportan ehdotukseen. Umtiti kuuluu Barcelonan palkkahierarkian kärkipäähän, vaikka hän on kärsinyt jo kolmen vuoden ajan jatkuvista polvivammoista.
Katalonialais- ja ranskalaislehdistön mukaan Marseille oli kiinnostunut lainaamaan Umtitin, mutta Mundo Deportivon mukaan seura ei ole enää halukas lainaamaan 27-vuotiasta topparia.
Marseille lainasi torstaina William Saliban puolustukseensa Arsenalista. Lisäksi seura solmi sopimuksen Leonardo Balerdin kanssa, joten Marseille ei enää tarvitse uusia toppareita.
Umtitin tavoite on vakuuttaa Ronald Koeman tasostaan ja saada häneltä näyttöpaikka alkukauden otteluissa.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde