Álvaro Moratan epäonnistuminen ratkaisi – Espanja putosi EM-kisoista karulla tavalla
Kuva: Getty Images
Espanja on ulkona kesän 2021 EM-kisoista.
Espanjan ja Italian välinen välieräottelu oli varsinaisen peliajan ja jatko-ottelun jälkeen 1–1-tasatilanteessa, minkä vuoksi ensi sunnuntain finaalipaikka ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla. Sen Italia vei nimiinsä 4–2-lukemin.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Espanja vastasi vaarallisimmista hyökkäyksistä, mutta laittoi Gianluigi Donnarumman vain kertaalleen testiin.
Paras maalipaikka aukesi 25. minuutilla Dani Olmolle, jonka ensimmäinen laukaus jäi Leonardo Bonucciin ja toisen tielle ehti maalivahti. Italia oli puolestaan melko heikko ylöspäin, mutta kolisutteli ylärimaa aivan avausjakson lopulla.
Toinenkin puoliaika alkoi Espanjan hallinnassa, mutta tunnin pelin kohdalla omissa soi.
Italia iski nopeasti vastaan valkopaitojen hyökkäyksen pysähdyttyä Donnarumman hyppysiin. Lorenzo Insigne pelasi pystyyn kohti Ciro Immobilea, jonka jälkeen Aymeric Laporte pääsi hetkellisesti väliin erinomaisella liukutaklauksella.
Federico Chiesa ehti irtopalloon kuitenkin ensimmäisenä, kuljetti rangaistusalueen sisälle ja laukoi komeasti oikeaan takakulmaan. Unai Simón seurasi vain voimattomana katseellaan, kun pallo lensi kierteisenä sisään. 0–1.
Luis Enrique reagoi takaiskuun saman tien ja heitti Álvaro Moratan piikkiin. Myöhemmin kentälle heitettiin myös keskushyökkääjä Gerard Moreno ja keskikenttämies Rodri, mutta pallo ei vain löytänyt tietään perille.
Ottelun 65. minuutilla Koke nosti pallon erinomaisella pystysyötöllä maalin suulle, mutta puolustuksen vartioinnista karannut Mikel Oyarzabal – joka hukkasi hyvän maalipaikan myös avausjaksolla – puski kokonaan ohi pallosta. Hetkeä myöhemmin Olmo tykitti kaukaa hieman ohi kauempaa.
Italia näytti pitkään saaneen ottelun haltuunsa ja väsyttävän Espanjan kurinalaisella pelaamisellaan. Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä vaihtomies Morata sytytti joukkueensa kuitenkin uudelleen henkiin.
Juventuksessa lainalla pelaava keskushyökkääjä tuli palloa vastaan, pudotti sen Olmolle ja pinkaisi taidokkaalla juoksulla italialaistoppareiden selustaan. Olmo pelasi pallon pystyyn kohti Morataa, joka viimeisteli pelivälineen viileästi vasempaan alakulmaan. 1–1.
Moratasta tuli samalla Espanjan EM-kisahistorian paras maalintekijä. Aiemmin tilastoa piti hallussaan Atléticon, Liverpoolin ja Chelsean entinen maalitykki Fernando Torres, jolla on kasassa viisi maalia EM-kisoissa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla

