Barcelonan entinen pelaaja aikoo haastaa seuran oikeuteen – sai lähtöpassit tänä kesänä

Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Matheus Fernandes aikoo haastaa seuran oikeuteen, kertoo Radio Barcelona.
Osalle Barcelonan kannattajista Fernandesin, 23, nimi ei välttämättä sano juuri mitään. Barcelona hankki hänet viime vuonna Palmeirasista seitsemällä miljoonalla eurolla, mutta Fernandesia ei ikinä esitelty virallisesti median edessä, eikä hän lopulta pelannut Blaugranan riveissä kuin 17 minuuttia.
Marcan mukaan monet brasilialaiset asiantuntijat ihmettelivät Fernandesin siirtoa katalonialaisjätin riveihin, sillä heistä hän ei ole Barcelonan tasoinen pelaaja.
Barcelonan ja Fernandesin lyhyt yhteinen aika tuli päätökseen viime viikolla, kun seura purki hänen sopimuksensa, jonka oli määrä jatkua kesään 2025 saakka. Ennen lähtöpassejaan Fernandes antoi kovaa palautetta Barcelonan päävalmentajalle Ronald Koemanille, joka ei hänen mukaansa suostunut antamaan hänelle kunnon näytönpaikkaa.
Radio Barcelonan mukaan Fernandes ei ole tyytyväinen Barcelonan päätökseen purkaa hänen sopimuksensa, ja hän aikoo haastaa seuran oikeuteen perusteettomasta irtisanomisesta.
Barcelona taas on kiistänyt väitteet, joiden mukaan se olisi saanut tarjouksia Fernandesista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi