Italian avainpelaaja kertoi mielipiteensä Espanjan mestarijoukkueesta – kiinnitti huomion yhteen asiaan: ”Se oli uskomaton”
Kuva: Getty Images
Espanja ja Italia iskevät yhteen tiistai-iltana EM-välierässä. Välieräottelu pelataan Wembleyllä Lontoossa.
Espanja eteni välieriin voitettuaan perjantaina Sveitsin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Italia sen sijaan pudotti Belgian.
Loistavan turnauksen pelannut Italian Nicolò Barella muisteli Espanjan menestysjoukkuetta, joka voitti vuosina 2008-12 kahdesti Euroopan mestaruuden ja kertaalleen maailmanmestaruuden.
– Espanjalla oli silloin Andrés Iniestan ja Xavin kaltaisia suuria mestareita, jotka inspiroivat meitä, mutta samalla he inspiroivat kaikkia jalkapalloa rakastavia ihmisiä. Minulla on toki erilaiset ominaisuudet kuin heillä, Barella muistutti.
– Maailmanmestaruuden voittaneella Espanjalla oli uskomaton keskikenttä. Heillä oli siellä todellisia tähtiä. Meillä on hyviä pelaajia ja odotamme suoriutuvan yhtä hyvin tai jopa paremmin.
Barella kehui nykyjoukkueesta etenkin Sergio Busquetsia.
– Busquets on ollut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden pelaajien joukossa. Minun on ainoastaan onniteltava häntä siitä, mutta heillä on myös Koken ja Pedrin kaltaisia huippupelaajia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla