Espanjan sankari kunnioitti huiman turnauksen pelannutta Yann Sommeria: ”Olisin antanut tämän hänelle”
Espanja kohtaa Italian ensi viikon tiistaina EM-välierissä Lontoossa. Espanja varmisti välieräpaikkansa perjantaina voitettuaan Sveitsin rangaistuspotkukilpailussa.
Espanjan ykkösvahti Unai Simón nousi joukkueensa sankariksi torjuttuaan kaksi rangaistuspotkua.
Simónin mukaan Espanjan on voitettava EM-kultaa.
– Tänään jalkapallo oli reilua. Ansaitsimme voittaa. Meidän on unohdettava nopeasti mokat ja keskittyä onnistumisiin, koska nyt vastaamme tulee todella kova joukkue. Meidän on ajateltava jokaista ottelua uutena kamppailuna. Meidän on lähdettävä välieriin samalla mentaliteetilla ja ajateltava vain ja ainoastaan voittamista. Meidän on voitettava tämä turnaus, Simón totesi itseluottavaisena.
– Tuuletin voittoa ehkä vähän liikaa, mutta kroppani vaati sitä. En tuuleta voittoja normaalisti tällä tavalla. Se oli euforinen hetki.
Sveitsin maalivahti Yann Sommer pelasi hurjan turnauksen. Sommer oli loistoiskussa Ranskaa ja Espanjaa vastaan. Simón valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, mutta espanjalaisvahti olisi antanut palkinnon virkaveljelleen.
– Olisin antanut MVP-palkinnon Sommerille. Hän pelasi suorastaan loistavan ottelun.
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan

- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan