Espanja ja Italia iskevät taas yhteen EM-kisojen pudotuspeleissä – muistatko, miten aiemmin kävi?
Espanja kohtaa Italian EM-lopputurnauksen välierässä ensi viikon tiistaina. Ottelu pelataan Wembleyllä Lontoossa.
Espanja selvitti tiensä välieriin voitettuaan Sveitsin perjantai-iltana rangaistuspotkukilpailussa. Italia sen sijaan voitti Belgian 2-1 ja eteni välieriin.
Kyseessä on jo neljäs peräkkäinen EM-lopputurnaus, kun Espanja ja Italia ottavat toisistaan mittaa.
Vuonna 2008 maat kohtasivat puolivälierissä. Espanja eteni välieriin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Vuonna 2012 maat kohtasivat alkulohkossa ja finaalissa. Espanja voitti finaalin 4-0.
Edellisissä EM-kisoissa Italia sen sijaan onnistui pudottamaan Espanjan neljännesvälierissä 2-0. Ottelu oli Vicente del Bosquen viimeinen Espanjan A-maajoukkueen peräsimessä.
EM-lopputurnauksen toinen välieräpari selviää lauantaina. Tshekki ja Tanska iskevät yhteen klo 19.00 alkaen. Englannin ja Ukrainan välinen ottelu käynnistyy klo 22.00.
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan

- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan