Real Madridin keskikenttäpelaaja Toni Kroos on ilmoittanut lopettavansa uransa Saksan maajoukkueessa.

Kroosin, 31, viimeiseksi A-maaotteluksi jäi viime tiistain 0-2-tappio Englannille miesten EM-kisojen neljännesvälierässä.

Kaikkiaan Kroos pelasi Saksan A-maajoukkueessa 106 ottelua tehden niissä yhteensä 17 maalia ja syöttäen 19. Debyyttinsä hän sai maaliskuussa 2010 ystävyysottelussa Argentiinaa vastaan.

Kroos pelasi isossa roolissa vuonna 2014, kun Saksa voitti maailmanmestaruuden Brasilian kisoissa. Hän oli Saksan avauksessa jokaisessa ottelussa ja tuli turnauksessa vain kerran vaihtoon.

– Olen pelannut Saksan maajoukkueessa 106 kertaa. Enää en tee niin. Tein kaikkeni, jotta olisin voinut päättää maajoukkueurani 109 otteluun ja Euroopan-mestaruuteen. Minulle oli jo jonkin aikaa selvää, että en olisi käytettävissä Qatarin MM-kisoissa vuonna 2022. Haluan ennen kaikkea keskittyä täysillä tavoitteisiini Real Madridin kanssa seuraavina vuosina, kommentoi Kroos Instagramissa Bulinewsin mukaan.

– Tästä eteenpäin sallin itselleni tietoisesti taukoja, joita minulla ei Saksan maajoukkuepelaajana ole 11 vuoteen ollut. Haluan myös olla enemmän puolisona vaimolleni ja enemmän isänä kolmelle lapselleni. Minulle oli suuri kunnia kantaa tätä pelipaitaa näin pitkään. Kannoin sitä ylpeydellä ja intohimolla.

– Kiitos kaikille faneille ja kannattajille, jotka kantoivat ja tukivat minua aplodeilla ja lauluillaan. Ja kiitos kaikille kriitikoille heidän antamasta ylimääräisestä motivaatiosta. Haluan lopuksi kiittää ennen kaikkea (maajoukkuevalmentaja) Jogi Löwiä. Hän teki minusta Saksan maajoukkuepelaajan ja maailmanmestarin. Hän luotti minuun. Olemme kirjoittaneet pitkään menestystarinaa. Se oli kunnia, pidä huoli itsestäsi. Ja onnea ja menestystä Hansi Flickille (seuraava maajoukkuevalmentaja).