Zinédine Zidanen poika loistanut La Ligan nousutaistelussa – karsintojen finaalipari selvillä
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina varmistui, etteivät sentään kaikki kolme kauden 2019-2020 La Ligasta pudonnutta joukkuetta palannut saman tien pääsarjaan takaisin. Pikaisen paluun La Ligaan olivat aiemmin varmistaneet Segundassa sijoille 1-2 sijoittuneet Espanyol ja Mallorca, mutta kolmas putoaja Leganés pelaa ensi kaudellakin toisella sarjatasolla. Leganés sijoittui sarjassa kolmanneksi, mutta se taipui jo nousukarsintojen ensimmäisellä kierroksella sarjan kuudennelle Rayo Vallecanolle yhteismaalein 1-5.
Rayo Vallecano oli voittanut kyseisessä Madridin derbyssä otteluparin avausosan 3-0, joten sillä oli erinomaiset lähtökohdat sunnuntain toiseen osaotteluun. Leganésin toiveet elivät vielä avausjakson jälkeen, kun se johti peliä 1-0, mutta Rayo Vallecano käänsi pelin toisella puoliajalla 2-1-voitoksi ja eteni siten nousukarsintojen finaaliin.
Rayo Vallecanon maalia on vartioinut joukkueensa viidessä viimeisessä ottelussa Real Madridin valmentajan pestin toistamiseen jättäneen Zinédine Zidanen poika Luca Zidane, 23. Viimeisistä 13 maalia kohti tulleesta laukauksesta Zidane on torjunut 10, ja Leganés-otteluparissa neljästä kolme. Zidane on ollut kauden aikana Rayo Vallecanon kakkosvahti, mutta hän sai nousukarsinnoissa torjuntavastuun, koska ykkösvahti Stole Dimitrievski valmistautuu jo EM-kisoihin Pohjois-Makedonian maajoukkueen mukana.
10 - Luca Zidane
has saved 10 of the last 13 shots on target he has faced for Rayo Vallecano, including three of four in the semi-final tie against Leganés. Crucial.
4 - Girona will play in the final of La Liga play-offs for the fourth time, more than any other side since 2010/11, failing to achieve the promotion in their previous three (vs Almería in 2013, vs Osasuna in 2016 and vs Elche in 2020). Defiance.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27 – Sevilla – pysyykö horjuva jättiläinen pystyssä?
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla

