PSG-hyökkääjä oli tehnyt jo lomasuunnitelmat – sai yllättäen kutsun EM-kisoihin: ”Kuulin siitä radiosta”

Pablo Sarabia on mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa.
Monet yllättyivät, sillä Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique ei ollut koskaan aiemmin kutsunut Sarabiaa maajoukkueeseen.
29-vuotias PSG-hyökkääjä kertoi fiiliksistään Goalin haastattelussa. Sarabia myönsi, ettei osannut odottaa kutsua kisoihin.
– En odottanut kutsua. Olin silloin autossa tyttöystäväni kanssa ja se toi hymyn huulille. Tiedämme tämän olevan hieno mahdollisuus ja samalla unelmien täyttymys. Ihoni oli kananlihalla, koska minulle maajoukkueen edustaminen on valtava asia ja isäni olisi halunnut nähdä minut EM-kisoissa, Sarabia totesi Goalille.
Sarabia oli automatkalla ja kuuli radiosta Espanjan EM-kisajoukkueen. Lomasuunnitelmat menivät mönkään, mutta se ei entistä Sevilla-pelaajaa haittaa – päinvastoin.
– Minun piti mennä aluksi lomalle Etelä-Espanjaan ja myöhemmin Meksikoon perheeni ja ystävieni kanssa. Tämä on toki hieno tapa perua suunnitelmat. Kuulin kutsun autoni radiosta ja lisäksi ystäväni soitti onnitellakseen minua.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta