Barcelonan toppariosastolle odotettu paluumuuttaja – ulosostohinta muhkeat 400 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Barcelona on julkaissut kotisivuillaan kauden 2021-2022 toisen uuden pelaajavahvistuksensa. Maanantaina tiedotettiin Sergio Agüeron hankinnasta, ja tiistaina vuorossa oli 20-vuotias keskuspuolustaja Eric García. Kummastakaan pelaajasta ei maksettu siirtokorvausta.
García palaa takaisin kasvattajaseuraansa Manchester Citystä, jossa hän vietti edelliset kaksi kautta. Barcelonan twiittisaatteessa lukeekin vapaasti suomennettuna ”oma koti kullan kallis”.
García liittyy Barcelonan vahvuuteen pitkällä viisivuotisella sopimuksella. Hänen sopimuksensa ulosostopykälä on massiiviset 400 miljoonaa euroa.
García on pelannut Manchester Cityn edustusjoukkueessa yhteensä 19 valioliigaottelua, joista kuusi tällä kaudella. Tehomerkintöjä hänelle ei ole kirjattu. 380 valioliigaminuutin lisäksi García pelasi tällä kaudella myös kolmessa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa.
[readmore from=Garcia-Eric]
Niukasta peliajastaan huolimatta García vakiinnutti tällä kaudella paikkansa myös Espanjan A-maajoukkueessa. Hän debytoi maajoukkueessa syyskuussa, ja lunasti paikan myös Espanjan EM-kisajoukkueeseen yhteensä seitsemän maaottelun kokemuksellaan.
Eric Garcían ensimmäinen lehdistötilaisuus Barcelonan edustusjoukkueen pelaajana pidetään tiistaina kello 15.30 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla