Zinédine Zidane asteli vihaisena lehdistön eteen: ”Jonkun pitää selittää minulle rankkarisäännöt”

Real Madridilla oli vielä ennen sunnuntain otteluaan La Liga -mestaruuden suhteen kaikki omissa käsissään. Se kuitenkin pelasi Sevillan kanssa draamantäyteiden 2-2-tasapelin (lue raportti ottelusta), ja vaatii nyt mestaruuden voittaakseen Atlético Madridin pistemenetyksiä viimeisten kolmen kierroksen aikana.
VAR-tuomiot menivät tällä kertaa selvästi Real Madridia vastaan. Yksi paitsion takia hylätty maali oli pakko hyväksyä mukisematta, mutta yksi VAR-tarkistus johti siihen, ettei Real Madrid saanut rangaistuspotkua käsivirheestä, ja toinen puolestaan toi Sevillalle käsivirheestä tuomitun rankkarin.
Real Madridin valmentaja Zinédine Zidane tunnetaan tyynenä ja rauhallisena valmentajana, mutta sunnuntai-iltana hän asteli median eteen poikkeuksellisen kiihtyneenä, ja jopa vihaisena.
– Kyllä, olen hyvin vihainen. Jonkun täytyy selittää minulle rankkarisäännöt, Zidane totesi Movistarin haastattelussa heti pelin jälkeen.
– Juttelin tuomarin kanssa, hän antoi minulle selityksen, ja sillä hyvä. Hän sanoi minulle, että (Éder) Militãon käsivirhe oli rike, mutta toinen tilanne ei ollut. Tämä on vaikeaa, koska pelasimme mahtavan ottelun ja ansaitsimme paljon enemmän. En tykkää puhua tuomareista, mutta tänään tuntemukseni ei ole hyvä.
Tuomarin selitykseen Zidane ei ollut tyytyväinen.
– En ole. Viime kädessä, jos rangaistusalueella pallo osuu käteen, se pitäisi viheltää molemmissa päissä tai ei kummassakaan. Toista tilannetta hän ei käynyt itse katsomassa. Olemme puhuneet näistä asioista paljon, eikä mikään muutu. Tänään olemme tuohtuneita.
[readmore from=Real-Madrid]
Lehdistötilaisuudessa Zidanelta kysyttiin vielä, luottaako hän VAR-tuomarijärjestelmään.
– Luotan jalkapalloon, ja kaikkiin ihmisiin. Myös tuomareihin, enkä ole ikinä kommentoinut heidän tekemisiään. Tänään näin kuitenkin Sevillan käsivirheen, ja Madridin käsivirheen, ja ainoastaan meidän virheemme vihellettiin. Se on tosiasia.
Lähde: AS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio