UEFA valmis järeisiin toimiin – Barcelonaa ja Real Madridia uhkaa todella kova rangaistus!
Kuva: Getty Images
UEFA on valmis käyttämään todella kovia keinoja viimeisten Superliigaa havittelevien seurojen taivuttelemiseksi.
12:sta Superliigan perustajaseurasta kahdeksan on irtisanoutunut hankkeesta. Jäljellä ovat Barcelona, Real Madrid, Juventus ja AC Milan. Ne eivät ole pahoitelleet Superliiga-suunnitelmia eivätkä ole ilmoittaneet vetäytymisestään.
Nyt ESPN kertoo useampaan lähteeseen vedoten, että UEFA on valmis potkimaan nelikon ulos europeleistä seuraavaksi kahdeksi kaudeksi, jos ne jatkavat nykyisellä tiellä.
On mahdollista, että edessä on oikeustaistelu, jonka lopputulos ei olisi täysin varma. Siksi UEFA pyrkii ESPN:n mukaan etenemään tapauksessa irtisanoutuneiden seurojen kanssa. Sillä tavalla kattojärjestö uskoo taivuttelevansa viimeisetkin seurat unohtamaan Superliigan. Uutta sarjaa kun ei olisi järkeä perustaa neljällä seuralla.
On mahdollista, että kaikki 12 Superliigan perustajaseuraa saavat UEFA:lta jonkinlaisen rangaistuksen, joka toimisi esimerkkinä kaikille muille. Samaan aikaan UEFA kuitenkin pyrkii tarjoamaan tarpeeksi lievää rangaistusta niille, jotka selkeästi hylkäävät Superliigan ja jatkavat UEFA-vetoisessa europelisysteemissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti

- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta