Valenciasta potkut saanut valmentaja kritisoi seuraa kirjeessään: ”En voi kieltää sitä”
Kuva: Getty Images
Valencia ilmoitti maanantaina antaneensa potkut Javi Gracialle neljä kierrosta ennen kauden päättymistä.
Gracia saapui Valencian päävalmentajaksi viime kesänä.
Gracian pesti Valenciassa ei alkanut hyvin, sillä seurajohto oli luvannut hänelle hankintoja, joita ei lopulta saapunutkaan, vaikka Valencia oli menettänyt käytännössä valtaosan avainpelaajistaan viime kauden jälkeen.
Gracia esitti eroanomuksensa Valencialle jo syksyllä, mutta seura ei suostunut siihen ja vaati Gracialta noin kolmen miljoonan euron sopimusrikkomussummaa, jos luotsi olisi jättänyt Valencian. Gracia jäi vastahakoisesti tehtäväänsä, josta sai lopulta potkut.
Valmentaja julkaisi kirjeen potkujen jälkeen.
– Olisin halunnut sanoa nämä sanat jollain toisella hetkellä, mutta on tullut aika hyvästellä Valencia. Kunnioitan ja kannatan tätä seuraa tulevaisuudessa. En voi kieltää sitä, etteikö seuran heikko tilanne olisi vaikuttanut siihen, ettemme kyenneet työskentelemään rauhassa, Gracia totesi.
– Siitä huolimatta olen hyvin kiitollinen valmennusryhmäni jäsenille ja pelaajille, jotka ovat työskennelleet ammattimaisesti ja yrittäneet olla ajattelematta seuran vaikeuksia.
Valencia taistelee edelleen putoamista vastaan. Putoamisviivan huonompi puoli on kuuden pisteen päässä.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan