Eden Hazardin entinen agentti täräytti: ”Hänen olisi kannattanut siirtyä ennemmin Barcelonaan”
Kuva: Getty Images
Eden Hazard siirtyi Chelseasta Real Madridiin kesällä 2019.
Viralliset siirtosummat eivät koskaan tulleet julkisuuteen, mutta belgialaismediat arvioivat Real Madridin maksaneen Hazardista yli 130 miljoonaa euroa.
Hazardin aika Real Madridissa on sujunut vähintäänkin haasteellisesti. Hazard on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisongelmista. Hazardilla on ollut muun muassa nilkka- ja lihasvammoja. Muutamaa ottelua vajaan kahden kauden aikana Hazard on kyennyt pelaamaan vain 37 kamppailussa.
Belgialaislehti La Dernière Heure haastatteli Hazardin entistä agenttia John Bicoa. Bico toimi Hazardin agenttina pelaajan siirtyessä Lillestä Chelseaan.
Bicon mukaan Real Madrid -siirto oli virhe.
– Siirto Real Madridiin oli virhe. Hän teki päätöksen sydämellään, mutta siinä ei ollut järkeä. Hazardin olisi kannattanut siirtyä Real Madridiin vuotta aiemmin. Minä olisin ohjeistanut häntä niin, Bico totesi.
– Ihmiset eivät ymmärrä sitä, miten suuri joukkue Real Madrid on. Siellä peli perustuu fyysisyyteen ja intensiivisyyteen. Esimerkiksi James Rodríguezin kaltaiset tähtipelaajat eivät onnistuneet sopeutumaan Real Madridiin.
Bicon mielestä Hazard sopisi ennemmin Barcelonaan kuin Real Madridiin.
– Hazard ei ole Real Madridin näköinen pelaaja, vaan ennemminkin Barcelonan. Hänen olisi pitänyt siirtyä Barcelonaan. Siellä pallo liikkuu pelaajia enemmän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta