Real Madrid esti James Rodríguezin siirron Atlético Madridiin – ”Sitä pitää kysyä Florentino Péreziltä”
Kuva: Getty Images
29-vuotias kolumbialainen pelintekijä James Rodríguez on saanut taas uraansa raiteilleen vaikean viime vuoden jälkeen. Vaikka loukkaantumiset ovatkin Jamesta vähän vaivanneet, on hän silti tehnyt Valioliigan Evertonille kaikissa kilpailuissa tällä kaudella viisi maalia 21 ottelussa. Maalisyöttöjä on lisäksi kahdeksan.
Viime kaudella Rodríguez pelasi Real Madridissa vain 14 ottelua (1 maali, 2 maalisyöttöä), joista ainoastaan kahdessa täydet minuutit. Kevään koronatauon jälkeen Zinédine Zidane luotti häneen vain yhdessä ottelussa, vaikka James oli koko ajan terve. Niinpä Real Madrid päästikin Jamesin siirtymään Evertoniin – mediatietojen mukaan tiettävästi ilmaiseksi.
Kaudet 2017-2018 ja 2018-2019 James oli pelannut lainalla Bayern Münchenissä. Torstaina hän paljasti ESPN:lle antamassaan haastattelussa, että hän oli kesällä 2019 erittäin lähellä siirtoa Atlético Madridiin. Real Madrid ei kuitenkaan siirtoon suostunut, vaan piti pelaajastaan kiinni, vaikka rooli viime kaudella pieneksi lopulta jäikin.
– Pelasin viime vuonna Real Madridissa vain vähän. Kun päätin lähteä Bayern Münchenistä, olin jo käytännössä sopinut siirrosta toisen seuran kanssa. Tuo seura oli Atlético Madrid, James kertoi.
– Real Madrid ei halunnut päästää minua lähtemään. Keskustelin ”Cholo” Simeonen kanssa. Hän sanoi minulle, että olin supertärkeä pelaaja ja että voisin pelata hänen joukkueessaan. Sitä, miksi (Real Madridin puheenjohtaja) Florentino Pérez ei päästänyt minua lähtemään, täytyy kysyä häneltä. Näistä asioista minä en tiedä.
Vaikka vammat ovatkin kiusanneet, on James ollut palaamassa Evertonissa taas omalle tasolleen. Viime kautta hän ei muistele hyvällä.
[readmore from=Rodriguez-James]
– Tiesin, etten tulisi juuri pelaamaan Zidanen joukkueessa. Se ei ollut hyvä vuosi. Nyt, kun olen Evertonissa, haluan osoittaa olevani entiselläni, James totesi.
Avaintekijäksi Everton-siirtoonsa kolumbialainen kertoi tutun valmentajan Carlo Ancelottin.
– Jos Carlo ei olisi ollut täällä, en olisi siirtynyt tänne. Sanon sen koko sydämestäni. Carlo oli minulle hyvä sekä Real Madridissa että Bayernissa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä